Tiedote 29.9.2011
Kesällä järjestetyt Asuntomessut Kokkolassa onnistuivat odotusten mukaisesti sekä kävijämäärien että yleisötyytyväisyyden perusteella. Messuilla vieraili 15.7.–14.8.2011 127 546* maksanutta kävijää. Messukävijät äänestivät perinteisesti parasta taloa, sisustusta ja pihaa kävijätutkimuksen yhteydessä. Parasta taloa äänesti 10 376 kotitaloutta, parasta sisustusta 8 813 kotitaloutta ja parasta pihaa 7 593 kotitaloutta. Suorakanava oy:n tekemä kävijätutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan palauteseminaarissa Kokkolassa 25.10.2011.
Tänään Helsingissä pidetyssä Paras talo, sisustus ja piha 2011 -tilaisuudessa julkistettiin yleisöäänestyksen tulokset. Yleisön ylivoimainen suosikki kaikissa kategorioissa oli Heikius Hus. Lähes yhtä selkeä kakkonen oli Kannustalon Aarre, joka nappasi toiset sijat talo- ja sisustuskategorioissa sekä kolmossijan pihaäänestyksessä. Muita palkintosijoille yltäneitä kohteita olivat Merilinna Kreivitalo sekä Anvia Koti.
– Tänä vuonna paikallisuus oli valttia Asuntomessuilla. Yleisön valitsemat voittajatalot ovat kaikki Pohjanmaan oman taloteollisuuden tuotteita. Talojen muotokieli on lähtökohtaisesti perinteistä, konstailematonta rakennustyyliä yksinkertaisen suorakaiteen muotoisella pohjamuodolla. Kaikki voittajatalot ovat hakeneet ulkoarkkitehtuuriin vaikutteita sekä perinteisestä rakennustavasta että modernista tyylistä. Äänestäjien erityyppiset mieltymykset tulevat raikkaasti esille. Uskon, että tämänkertaisen yleisöäänestykset tulokset auttavat myös taloteollisuutta kehittämään yhä asiakaslähtöisempiä talomallistoja, miettii Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.
Triplavoittaja Heikius Husin merihenkinen kartanoromantiikka vetosi yleisöön
Kaikki kolme äänestyskategoriaa voittaneen Heikius Husin vahvuuksia olivat yleisön mielestä tilaratkaisut, valoisuus ja saunatilat. Kaksikerroksisessa perinnepuutalossa on merihenkistä kartanoromantiikkaa, jonka rantasauna lisää saaristoasumisen tunnelmaa. Kohde sai äänistä taloäänestyksessä 13,6 %, sisustusäänestyksessä 13,2 % ja pihaäänestyksessä 9,67 %.
Voittajakohteen rakennuttaja ja näytteilleasettaja on Heikius Hus-Talo Ab, pääsuunnittelija Kaj Heikius ja arkkitehtisuunnittelija Elisa Ahlqvist. Sisustuksesta vastasi Pernilla Sundell ja pihasuunnittelusta Maj Ahlvik.
Kolme palkintosijaa perinteisen pihapiirin Kannustalon Aarre -talolle
Kannustalon Aarre nousi äänestyksissä toiseksi talo- ja sisustuskategorioissa ja kolmanneksi pihaäänestyksessä. Kohde on osa kahden talon muodostamaa kolmelle sukupolvelle suunniteltua pihapiiriä. Talo miellytti yleisöä ulkonäöllään ja laatutasollaan sekä sisustus- ja kalustusratkaisuillaan. Se sai äänistä Paras talo -äänestyksessä 10,5 %, paras sisustus 8,4 % ja paras piha 9,3 %.
Kohteen rakennuttaja ja näytteilleasettaja on Kannustalo ja arkkitehtisuunnittelija Sanna Hautamäki. Sisustuksen on suunnitellut Kirsi Valanti ja pihan Aino-Kaisa Nuotio Kannustalolta yhdessä Viherympäristöliiton kanssa.
Merilinna Kreivitalon nousi kolmanneksi Paras talo ja -sisustus -äänestyksissä
Kolmanneksi Paras talo ja -sisustus -äänestyksessä tullut Merilinna Kreivitalo erottui sisustusratkaisuillaan ja terasseillaan. Kohde on moderni, ekotehokas kaupunkikoti, jonka ulkoterassit ovat olennainen osa talon ulkoarkkitehtuuria. Talo sai äänistä taloäänestyksessä 7,4 % ja sisustusäänestyksessä 6,6 %.
Kohteen rakennuttaja ja näytteilleasettaja on Kreivi-Talo ja arkkitehtisuunnittelija on Kristian Biskop. Sisustussuunnittelusta vastasi Susanna Koskela.
Anvia Koti haastoi triplavoittajan pihaäänestyksessä
Toiseksi paras piha -äänestyksessä tullut Anvia Koti sai vain yhden äänen vähemmän kuin voittaja Heikius Hus, eli 9,65 % äänistä. Yleisö arvosti erityisesti kohteen pihasuunnitelmaa ja istutuksia.
Kohteen rakennuttajia ovat Jaana Niemi ja Pertti Salo. Pihan ovat suunnitelleet rakennuttaja Jaana Niemi sekä Eila Haapalahti. Näytteilleasettaja on Anvia Oyj.
Messukohteiden kuvat ja kohdetiedot Ideagalleriassa
Tarkemmat yksityiskohtaiset tiedot niin yleisöäänestyksessä pärjänneistä taloista kuin muistakin Asuntomessujen kohteista löytyvät Suomen Asuntomessujen uusittujen verkkosivujen Ideagalleriasta. Ideagalleriassa on runsaasti kuvia kaikista messukohteista sekä tarkat tiedot kuvien sisustus- ja rakennuselementeistä sekä tekijöistä.
Äänten jakautuminen kussakin kategoriassa
Paras talo
Kohde 25 Heikius Hus 13,63 %
Kohde 38 Kannustalon Aarre 10,48 %
Kohde 6 Merilinna Kreivi-talo Oy 7,40 %
Paras sisustus
Kohde 25 Heikius Hus-Talo 13,17 %
Kohde 38 Kannustalon Aarre 8,37 %
Kohde 6 Merilinna Kreivi-talo Oy 6,62 %
Paras piha
25 Heikius Hus-Talo 9,67 %
32 Anvia Koti 9,65 %
38 Kannustalon Aarre 9,31 %
*Lopullinen virallinen kävijäluku ilmoitetaan loppuseminaarissa 25.10.2011 levikintarkastuksen suorittaman tarkastuslaskennan jälkeen.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, p. 040 848 6200
www.vanha.asuntomessut.fi
Kuvapankki: www.vanha.asuntomessut.fi/image-gallery
Ideagalleria: www.vanha.asuntomessut.fi/location-search