Duudsonien HP ja pikaluistelija Pekka Koskela kotiutuvat Seinäjoelle

Seinäjoen Pytinki-osastolla ollaan vahvasti asuntomessutunnelmissa 28.-30.3.
Duudsonien ”HP” sekä Pekka Koskela rakentavat tulevalle asuntomessualueelle
Pruukinrantaan ja ovat tavattavissa osastolla viikonloppuna. Asuntomessujen pientalotonttien
ja MÄIHÄ-kerrostalokohteen lisäksi esittelyssä on muita kaupungin vapaita ja
tulevia tontteja.

Asuntomessujen pohjalaisuusteemaa vahvistamaan on saatu
kaksi vahvaa pohjalaista. Duudsonien Hannu-Pekka “HP” Parviainen rakentaa paritalon Lutterikujalle
kortteliin 54 ja pikaluistelija Pekka
Koskela
omakotitalon Maatammenkujalle kortteliin 61. Muiden hakijoiden
tavoin suunnitelmat hyväksytään laatutyöryhmässä ja tontin myynti tapahtuu
valtuuston vahvistamilla ehdoilla ja hinnoilla. Tulevien rakentajien kanssa voi
keskustella oman kodin suunnittelusta ja rakentamisesta kaupungin osastolla.
Pekka Koskela on mukana lauantaina 29.3. klo 10–18 ja HP Parviainen sunnuntaina
30.3. klo 11–16. Miehillä oli selvät näkemykset siitä, miksi he halusivat
rakentaa omat kodit Pruukinrantaan.

 –Tarvitsen risteilyaluksen parkkeeraamiseen
oman kotilaiturin. Omalta terassilta pääsee sitten suoraan risteilemään
Kyrkösjärvelle, HP kertoo. Pekka Koskelaa puolestaan viehättävät messualueen
maisemat.

–Messualueen luonnonläheisyydessä sielu lepää ja siellä on
hyvä temmeltää. Syksyisin tietysti vetelen järven jäällä tiukkoja kurvitreenejä,
Koskela suunnittelee.

Asuntomessujen
projektipäällikkö Kirsi Joensuu on
iloinen, että nämä kaksi vahvaa pohjalaista ja seinäjokelaista päättivät
rakentaa oman kotinsa Pruukinrantaan vahvistaen näin messujen pohjalaisteemaa.

–Tulemme
seuraamaan molempien rakennusprojekteja messualueen rakentuessa. Messut ovat
ainutlaatuinen tilaisuus rakentajalle eikä ihme, että tonteista kiinnostuneita
on ollut paljon,
Joensuu toteaa.

Pientalotonttien hakuaika päättyy huhtikuun lopussa.
Haussa on 31 tonttia, joita haetaan suunnitelmien kanssa. Rakentajien
valinnassa kriteereinä ovat suunnitelman laatu, messuteemojen ilmeneminen
suunnitelmassa, asuntomessujen yleiset tavoitteet sekä suunnitelma osana
asuntomessukokonaisuutta. Päätöksen rakentajista tekee Seinäjoen kaupungin ja
Suomen Asuntomessujen yhdessä muodostamat laatutyöryhmä ja
asuntomessutoimikunta. Rakentajaperhettä haetaan myös entisöitävälle Haapa-ahon
2-fooninkiselle pohjalaistalolle Alavudelta.

 

Asuntomessujen
kerrostalokohde herättänyt kiinnostusta

Tammikuun lopussa päättyi vuoden 2016 asuntomessualueen
kerros- ja rivitalojen kilpailutus. Kilpailutuksen tuloksena laatutyöryhmä
valitsi Pruukinrantaan kerrostalokohteeksi kolmen puukerrostalon kokonaisuuden
MÄIHÄn. Kerrostalot ovat suunnitelleet SAFA arkkitehdit Markku Hedman ja Sini
Kotilainen. Erkkerit,
isot ja suojaisat ulkotilat, kaksikerroksisuus sekä asuntokohtaiset
kodinhoito-kuraeteistilat ovat yleensä vain omakotitaloasujan herkkuja, mutta
Mäihässä niistä pääsee nauttimaan myös kerrostaloasukas.


Kerrostalot ovat herättäneet kovasti kiinnostusta ja niistä on tullut jo nyt
lukuisia yhteydenottoja, Kirsi Joensuu sanoo.

Pytinki-messut järjestetään Seinäjoki Areenassa 28.–30.3.2014.
Seinäjoen messuosasto löytyy Areena-tilan ison yläkatsomon edestä, paikasta 2
C.

 

Lisätietoja: Asuntomessujen projektipäällikkö Kirsi Joensuu, p. 040 840 0642