BMW on Suomen Asuntomessujen uusi kumppani

BMW auttaa ratkaisemaan asumisen ja liikkumisen haasteita. Asuntomessut Porissa 2018 esittelee laajasti asumisen ja liikkumisen tulevaisuutta.

Suomessa asumisen ja liikkumisen monipuoliset uudet palvelut ovat vahvasti tulossa osaksi nykyaikaista kaupunkikuvaa.  Suomen Asuntomessut on yhdessä uusien kumppaniensa kanssa mukana edistämässä näitä palveluita. Asuntomessujen uusimman kumppanin, BMW:n, myötä asumisen kokonaisuus laajenee myös liikkumiseen.

Ensi kesänä Asuntomessuilla Porissa nähdään 28 pientalon ja rivitalon lisäksi myös asumiseen ja liikkumisen kokonaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja. Yhteensä 34 messukohdetta pitää sisällään myös messukohteen, jossa esitellään uudenlaisia asumisen ja liikkumisen palveluita. Asumisen ja liikkumisen alue osana Porin messualuetta, kohde 34, rakennetaan yhdessä BMW:n kanssa.

– Olemme innoissamme tällaisesta yhteistyömallista, joka tuo messukävijöiden käyntikokemukseen uudenlaista sisältöä. Liikkuminen on keskeinen osa koko asuinympäristöä ja asukkaiden arkea. Tästä syystä onkin tärkeää, että pystymme tuomaan esille myös liikkumisen uusimmat ratkaisut aina kokeiltavaksi asti. Asumisessa sijainti on monelle ollut se tärkein kriteeri. Monilla paikkakunnilla etäisyydet esimerkiksi palveluiden pariin ovat suuria, ja toisaalta tiiviimpi kaupunkirakentaminen edellyttää myös uusia liikkumisen ratkaisuja. Näihin asioihin haluamme olla luomassa uudenlaisia ajatuksia ja näkemyksiä, Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala kertoo.

– BMW haluaa olla osa kestäviä ratkaisuja ja myös tulevaisuudessa tarjota nykyaikaista ajamisen iloa. Liikkumisen ja asumisen rajapinnat ovat lähentyneet ja uudenlaisia ratkaisuja tulee vauhdilla. Tämä on meiltä uudenlainen avaus, jossa Asuntomessut toimii hyvänä alustana uusien asioiden kokeilemiselle ja esittelemiselle, BMW Suomen toimitusjohtaja Christer Stahl sanoo.