Kesän asuntomessukaupungin Tampereen kattava matkailutarjonta saa ulkopaikkakunnilta saapuvat messukävijät viihtymään kaupungissa pidempään. Messukävijätutkimuksen väliraportin mukaan noin 45 prosenttia kävijöistä oli viipynyt Tampereella vähintään kaksi päivää.
– Asuntomessut näkyvät Tampereen majoitusliikkeissä, ravintoloissa ja katukuvassa, ja matkailijoiden määrä lisääntynee entisestään muiden tapahtumien myötä. Uskon, että esimerkiksi tänään alkavat Kukkaisviikot saavat erityisesti pirkanmaalaiset liikkeelle, yhteyspäällikkö Tuija Helminen Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredeasta kertoo.
– Useilla majoitusliikkeillä on jo nyt ollut kivasti täysiä päiviä. Moni majoitusliike on paketoinut omiin palveluihinsa asuntomessulippuja, joita yöpyjien kannattaa kysyä, Helminen jatkaa.
Särkänniemi, ostokset ja kesäteatteri kiinnostavat
Asuntomessutapahtumassa on suuri Tampere-osasto, joka tarjoaa messuvieraille muun muassa matkailuneuvontaa.
– Majoituksen lisäksi kävijät ovat kysyneet erityisesti kesäteatteritarjonnasta, Särkänniemestä ja sen uudesta Angry Birds Landista sekä ostospaikoista, Helminen kertoo.
Samat kiinnostuksen kohteet näkyvät myös messukävijätutkimuksessa. Miltei 40 prosenttia kävijöistä oli käynyt ostoksilla kaupungissa messuvierailun yhteydessä. Myös Särkänniemen elämyspuisto, teatterit ja muut tapahtumat ovat vetäneet asuntomessukävijöitä.
Kesätapahtumien kausi alkanut
Asuntomessut on suurin kesätapahtuma Tampereella tänä vuonna. Messut sekä Tampereen muut tapahtumat tukevat hyvin toisiaan. Asuntomessujen avajaisviikonloppuna kaupungin täytti Tammerfest ja toisella messuviikolla vietettiin perinteikästä Tampereen flamencoviikkoa.
Tänään alkavat ja 4. elokuuta päättyvät Tampereen Kukkaisviikot tarjoavat kukkaloistoa, monipuolisia ilmaistapahtumia ja värikkäitä kulkueita. Karnevaalin aikana Keskustorille nousee maailmanpyörä ja Frenckelliin Viinikylä. Iltaisin Keskustorin kukkaislavalla nähdään suomalaisia huippuesiintyjiä, kuten White Flame, Lovex ja Sami Saari.
Tänään starttaavat myös viikonlopun yli kestävät kansainväliset salsafestivaalit. Yhdeksättä kertaa järjestettävän festivaalin opettajat ja esiintyjät edustavat alansa huippua ja tanssituntivalikoimasta löytyy opeteltavaa niin aloittelijoille kuin konkareillekin. Festivaaliohjelmaan kuuluvat myös salsailtoja ja tanssiesityksiä.
Elokuun 6.–12. järjestettävä Tampereen Teatterikesä, yksi Euroopan merkittävimmistä ammattiteatterifestivaaleista, tuo 44. kerran kaupunkiin suomalaisen ja kansainvälisen teatterin parhaimmistoa. Teatterikesän ohjelmisto esittelee 2000-luvun draamaa, klassikoita, tanssiteatteria ja katuteatteria.
Tampereella on Asuntomessujen aikaan myös asumiseen liittyvää ohjelmaa. Esimerkiksi Amurin työläismuseokorttelissa rakennuskonservaattori antaa neuvontaa vanhojen rakennusten kunnostukseen. Valtakunnallistakin huomiota saaneen Annikinkadun puutalokorttelin uudistukseen on mahdollisuus tutustua Asuntomessujen viimeisenä lauantaina 11.8.2012.
Särkänniemen, teattereiden ja tapahtumien lisäksi vierailijat voivat tutustua Tampereella esimerkiksi monipuolisiin taidekeskuksiin sekä museoihin. Suosittuja ovat myös liikunnalliset luontoretket ja sisävesiristeilyt: esimerkiksi vehreä Viikinsaari on vain vartin laivamatkan päässä Tampereen Laukontorilta. Mainetta niittäneistä kohteista mainittakoon lisäksi Pyynikin näkötorni ja sen kahvilan maukkaat munkkirinkulat.
Lisää matkailukohteista, tapahtumista ja majoitustarjonnasta: www.visittampere.fi
Lisätietoja Tampereen matkailusta: yhteyspäällikkö Tuija Helminen, Tredea Oy, p. 0400 727 232