Asuntomessut Tuusulassa on helppo valinta kesämatkailijalle

Ensi kesänä Asuntomessut järjestetään Tuusulassa, 35 minuutin matkan päässä Helsingin keskustasta. Messuportit avataan heinäkuun 10. päivänä perjantaina ja ovat avoinna aina elokuun 9. päivään asti. Yhteensä Asuntomessut ovat avoinna 31 päivän ajan. Messuvieraalle esitellään yli 40 messukohdetta ja lisäksi neljä messuviikkoa on teemoitettu tuttuun tapaan.

– Tuusulaan on hyvät liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulta. Luonnonläheinen messualue sijaitsee Tuusulassa Hyrylän keskustan palveluiden tuntumassa, ja alueelle rakentuu monimuotoinen asuntokanta. Pääsemme esittelemään townhouseja, eli kaupunkipientaloja, sekä kerrostaloasuntoja ja myös pientaloja, eli kyseessä on hyvin monipuolinen asuinalue. Uskommekin, että kolmannen kerran Tuusulassa järjestettävät Asuntomessut kiinnostavat poikkeuksellisen laajaa yleisöä. Teemaviikoilla syvennämme tiettyä aihealuetta tai messuilla esiteltävää asiaa entisestään, Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää kertoo.

Asuntomessujen 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ensimmäinen teemoitettu viikko on omistettu syntymäpäiväjuhlahulinaan. Messujen toisella viikolla keskitytään sisustamiseen, rakentamiseen ja remontointiin. Kolmas viikko on taiteen ja kulttuurin viikko, ja neljännellä viikolla nostetaan keskiöön vastuullisuus. Jokaisella viikolla on myös pidennetty ilta, jolloin messuportit ovat avoinna klo 21 asti ja illan kruunaa huippuartisti.

– Asuntomessut ovat siinäkin mielessä hyvin poikkeukselliset messut, että meillä on mahdollisuus pitkän kestomme aikana nostaa monia erilaisia mielenkiintoisia asioita hieman laajemminkin esille. Haluamme herättää keskustelua valituista teemoista sekä lisäksi järjestämme työnäytöksiä ja tietoiskuja ja toimimme alustana näiden teemojen esille tuomiseen myös muille toimijoille. Keskiviikkoisin on myös mahdollisuus kiertää normaaleja aukioloaikoja pidempään ja jäädä nauttimaan esimerkiksi Chisun, Maija Vilkkumaan, Erinin tai Kolmannen naisen esiintymistä, Vuorenpää kuvailee.

Messuvieraalle sujuvat liikenneyhteydet

Hyvien liikenneyhteyksien päässä oleva Tuusula on ensi kesänä sinne tulevalla matkailijalle entistä helpompi saavuttaa. Tuusula kuuluu HSL:n, eli on pääkaupunkiseudun sisäisen liikenteen piirissä. Lisäksi ensi kesän matkailija pääsee messuportille suoraan Helsingistä erillisellä linja-autokuljetuksella, joka myös päivän päätteeksi tuo vieraan messuilta takaisin Helsingin keskustaan.

– Keravan asemalta on 4 kilometrin matka messuportille, ja haluammekin tehdä julkisilla liikennevälineillä matkustamisen entistä helpommaksi. Keravan asemalta tulee olemaan enemmän HSL:n vuoroja suoraan messuportille messujen ajan. Lisäksi järjestämme Helsingistä oman bussikuljetuksen Kiasmalta messuportille ja takaisin Kiasmalle. Bussi pysähtyy myös matkanvarrella Jumbossa, jossa on mahdollista nousta kyytiin, Vuorenpää kertoo.

Asuntomessualue Tuusulassa on osa Rykmentinpuistoon rakentuvaa asuinaluetta ja kokonaisuus on yksi Helsingin seudun suurimmista aluerakentamishankkeista.

– Tuusula on ensi kesänä monin tavoin esillä ja haluamme varmistaa, että Tuusulaan tuleville vierailijoille jää erityisen positiivinen muistijälki vierailustaan. Sujuvat liikenneyhteydet, mutta myös Tuusulan muut käyntikohteet ja palvelut ovat osa tätä kokemusta. Olemmekin tehneet jo pitkään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, jotta voimme varmistaa, että kaikki osat messumatkalla toimivat niin sujuvasti kuin vaan voivat, Asuntomessut Tuusulassa -projektipäällikkö Riikka Uusikulku kertoo.

Asuntomessujen oheiskohteena on tänä vuonna Tuusulanjärven Rantatie, jonka varrella voi tutustua moneen historialliseen taitelijakotiin ja alueen mielenkiintoiseen historiaan. Messuvierasta varten osa kohteista on huomioinut hieman pidemmät aukioloajat torstaisin ja lipunostaneille onkin tarjolla erilaisia etuja Rantatien varrella. Alueella kiertää ensi kesänä hop on hop off -bussi, johon on mahdollista hypätä kyytiin myös asuntomessujen portilta. Taiteilijakotien mielenkiintoiset tarinat ja museoiden vaihtuvat näyttelyt houkuttelevat tulemaan Tuusulaan aina uudelleen ja uudelleen.

Asuntomessut järjestetään 10.7.-9.8.2020 Tuusulassa. Asuntomessut ovat avoinna kuukauden ajan joka päivä klo 10-18, lisäksi pidennettyinä iltoina keskiviikkoisin klo 21 asti.