Tänään päättyneillä Asuntomessuilla vieraili 13.7.–12.8. välisenä aikana yhteensä 145 581 maksanutta kävijää*. Päiväkohtainen kävijäennätys 6 864 tehtiin eilen lauantaina.
– Ailahtelevista säistä ja esimerkiksi olympialaisten vaikutuksesta huolimatta olemme pystyneet kasvattamaan kävijämääräämme edellisvuoden 127 546 kävijästä, mitä pidän hyvänä saavutuksena. Asuntomessujen tärkein tavoite on nostaa asumisen laatua ja esitellä asumisratkaisuja monipuolisesti. Tässä olemme kävijätutkimuksen mukaan onnistuneet, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen sanoo.
– Nämä Asuntomessut tullaan muistamaan uusista yhdyskuntateknisistä ja energiatehokkaista ratkaisuista, kuten sähköä kaupungin verkkoon syöttävistä nollaenergiataloista, jätteiden putkikeräysjärjestelmästä, hulevesien hallinnasta sekä katujen led-valaistuksesta. Asuntomessualue ja koko Vuoreksen kaupunginosa kulkee kehityksen kärjessä Suomessa, Heiskanen jatkaa.
Messukävijät tyytyväisiä messuihin ja näyttelykohteiden laatuun
– Olemme tyytyväisiä, että saimme rakennettua monipuolisen messusisällön. Messuilla esiteltiin sekä omakotitaloja että pari-, rivi- ja kerrostaloasuntoja. Esillä oli omistusasuntojen lisäksi myös vuokra- sekä asumisoikeuskohteita. Oman lisänsä messusisältöön toivat esimerkiksi kehitysvammaisten palvelukoti ja SOS-Lapsikylän sijaisperheelle suunniteltu koti, projektipäällikkö Arto Vuorijärvi Tampereen kaupungilta kertoo.
Messukävijöiden tyytyväisyys näkyy positiivisena palautteena. Rakennustutkimus RTS Oy:n tekemän kävijätutkimuksen alustavista tuloksista selviää, että vastanneista noin 92 prosenttia on antanut messuille yleisarvosanaksi hyvä tai erinomainen. Vastanneista 96 prosenttia piti näyttelykohteiden laatua hyvänä tai erittäin hyvänä.
Messukävijät antoivat myönteistä palautetta myös esimerkiksi alueen kompaktista koosta, pysäköinti- ja kuljetusjärjestelyistä sekä ravintola- ja muista oheispalveluista. Tänä vuonna on pihoihin satsattu erityisen paljon, mikä on osaltaan kerännyt kiitosta sekä ammattilaisilta että kävijöiltä.
Vuores ja Tampere ovat kiinnostaneet
– Tavoitteenamme oli tuoda Asuntomessujen myötä esille koko Vuoresta, ja uusi kaupunginosa onkin saanut paljon positiivista huomiota. Asuntomessut tukivat hyvin kaupunginosan ja sen muiden asuinalueiden kehitystä. Yksi Vuoreksen seuraavista isoista hankkeista on ekotehokas Isokuusi, josta on tulossa Suomen suurin puusta rakennettu asuntoalue, Vuoreksen projektijohtaja Pertti Tamminen Tampereen kaupungilta sanoo.
Kuukauden kestänyt messutapahtuma näkyi myönteisesti koko kaupungissa, ja ulkopaikkakunnilta saapuneet messukävijät viihtyivät Tampereella pitkään. Kävijätutkimukseen vastanneista noin 45 prosenttia viipyi kaupungissa vähintään kaksi päivää.
– Asuntomessuista ovat hyötyneet niin seudun hotellit, ravintolat, kauppiaat kuin muut matkailukohteet. Tutkimuksen mukaan ulkopaikkakuntalaisista messukävijöistä miltei 40 prosenttia on käynyt ostoksilla, 16 prosenttia Särkänniemessä ja joka kymmenes teatterissa, Vuorijärvi toteaa.
Kauppa on käynyt hyvin messualueella
Kaikki näyttelypaikat myytiin ennätyksellisesti loppuun jo muutamassa päivässä, ja messuille päässeet näytteilleasettajat ovat olleet tyytyväisiä. Asuntomessukävijät olivat aidosti kiinnostuneita rakentamisesta, remontoinnista ja sisustamisesta, ja se näkyi vilkkaana kaupankäyntinä messualueen näyttelyosastoilla.
– Asettamamme tavoite ylittyi moninkertaisesti. Nämä Asuntomessut ovat olleet meidän osaltamme niin onnistuneet kuin vain olla voi. Messuilla oli hyvä henki ja ihmiset olivat hyvällä tuulella, lisäksi järjestelyt toimivat hyvin, yksi messujen näytteilleasettajista, aluepäällikkö Mika Kautto Termex-Eriste Oy:ltä kertoo.
*Lopullinen virallinen kävijäluku ilmoitetaan noin kuukauden kuluessa Levikintarkastus Oy:n suorittaman tarkastuslaskennan jälkeen.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut, p. 040 848 6200
Projektipäällikkö Arto Vuorijärvi, Tampereen kaupunki, p. 040 800 4379
Projektijohtaja Pertti Tamminen, Tampereen kaupunki, p. 0400 638 218