Asuntomessujen väliraportti: Pohjalaistalot jääneet mieleen

Asuntomessut ovat olleet käynnissä reilun viikon. Messujen vilkkain päivä oli keskiviikko. Yhteensä messuilla on käynyt tähän mennessä lähes 30 000 vierasta. Sanoma Finland Oy:n tekemän väliraportin mukaan messujen ensimmäisen viikon kävijöistä 22 prosenttia on tullut Etelä-Pohjanmaalta. Seuraavaksi eniten on tullut Pohjanmaalta (15,7%) ja kolmanneksi eniten messuvieraita on tullut Pirkanmaalta (12%).

– Messuilla esitellään 14 hehtaarin kokoisella alueella yhteensä 43 messukohdetta. Väliraportin mukaan messut ovat vastanneet odotuksia yli 90 prosentin mukaan hyvin tai erittäin hyvin. Lisäksi 87,5 prosenttia vastanneista piti messuja erinomaisina tai hyvinä. Tänä vuonna myös verkosta ostettujen lippujen myynti on noussut huomattavasti mikä kertoo siitä, että palvelu helpottaa asiakkaidemme messukäyntiä ja sille on kysyntää, Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala kertoo.

– Kävijätutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa vasta heräilevät messuihin. Tänä vuonna olemme ensimmäistä kertaa Asuntomessujen historiassa Etelä-Pohjanmaalla. Nyt kannattaa kyllä ehdottomasti lähteä käymään messuilla kun olemme tässä lähellä, Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki kannustaa.

 

Kävijätutkimuksessa kerätyssä vapaassa palautteessa käy ilmi, että mieleenpainuvimmat asiat messuilta ovat olleet Pohjalaistalot ja alueen monipuolisuus.

– Hienoa, että meidän Pohjalaistalot ovat jääneet messuvieraiden mieleen. Täällä on paljon sellaista nähtävää joka varmasti jää mieleen ja josta pohjalaiset voivat olla ylpeitä. Alueen rantarakentamista on leikkisästi kutsuttu jopa Suomen Dubaiksi. Tekosaarten ja rakennetun rannan myötä tänne on saatu uusi uimaranta, laituri, nuotiopaikka ja veneenlaskupaikka, jotka tulevat kaikki kaupunkilaisten virkistyskäyttöön. Koko viimeistelty messualue on kaupungin käyntikortti nyt kuukauden ajan jota kelpaa kyllä esitellä, Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki hehkuttaa.

 

Kävijätutkimukseen pohjautuva väliraportti kattaa ajanjakson 8.-13.7. ja tutkimusotos on 1117 vastausta. Tutkimuslomaketta jaetaan pääsylipunoston yhteydessä.