Asuntomessujen tavoitteena on maailman parhaat asuinalueet – Asuntomessut Porissa avataan huomenna

Järjestyksessään 49. valtakunnallisten Asuntomessujen portit ja kaikkiaan 34 messukohdetta alueella avataan kävijöille perjantaina. Asuntomessujen avajaisten avaussanat lausuu runoilija ja tasavallan presidentin puoliso Rouva Jenni Haukio. Asuntomessujen avajaispuheen pitää ministeri Kimmo Tiilikainen. Avajaispäivän asumisesta keskustellaan SuomiAreena goes Asuntomessut -tilaisuudessa. Valtakunnallisten Asuntomessujen avajaisia juhlitaan koko viikonloppu, kun lauantaina pidetään ensimmäinen neljästä pidennetystä illasta, jolloin messukohteet ovat avoinna kello 21 saakka ja koko alue kello 23 asti. Muutoin Asuntomessut Porissa ovat avoinna yleisölle kuukauden ajan päivittäin kello 10-18.

Asuntomessujen teemana on tänä vuonna asuminen läpi ihmiselämän. Teema on rakentunut kaupunkirakenteessa kiinni olevan uuden asuinalueen kokonaissuunnittelun kautta itse messukohteisiin, joita on tänä vuonna perinteisten talo- ja asuntokohteiden lisäksi myös alueelle rakentuneet hoito- ja hoivapalvelut sekä muut asumisen ja liikkumisen palvelut.

– Porin Karjarannan messualue on suunniteltu yhdistämään eri sukupolvien tarpeita. Asuntomessujen tavoitteena on, että Poriin syntyy maailman paras asuinalue. Asuminen muuttuu ja asuinalueiden suunnittelussa tulee huomioida asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät myös itse asuntojen seinien ulkopuolella. Tänä vuonna Porissa olemme ottaneet ison askeleen koko asuinaluetta koskevaan kehitykseen. Haluamme käydä asuntomessukuukauden aikana myös laajaa keskustelua eri toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa siitä, miten ratkaisemme tulevaisuudessa asumisen hyvinvoinnin haasteita Suomessa. Tänä kesänä nostamme Porin keskiöön suomalaisen asumisen tulevaisuuden osalta, kertoo Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala.

Uudenlaiset messukohteet – uudenlainen messukokemus

Messuilla pääsee tutustumaan 28 pientalon ja rivitalon lisäksi palvelukokonaisuuksiin. Messujen näyttelykohteina nähdään niin senioreiden hoivakoti Villa Luoto kuin lasten tarpeisiin rakennettu Pilkkeen tiedepäiväkoti Välke. Lisäksi messukohteina nähdään tulevaisuuden liikkumisen kohde ja Telian älykoti. Korjausrakentamisen kohde Bunkkeri tuo messuille mielenkiintoisen lisän, kun vuonna 1937 rakennettu Shellin vanha asuin- ja toimistotila herää uudelleen henkiin, vanhaa kunnioittaen, entisöitynä kotina.

– Karjarannan messualue eroaa aiemmista messuista muun muassa sillä, että alue on kiinni kaupunkirakenteessa ja kaikki elämiseen tarvittavat palvelut ovat lähellä. Tiiviiseen ruutukaavaan kaavoitettu alue on myös jotain, mitä ei ole messuilla pitkään aikaan nähty. Olen ylpeä saadessani toivottaa messuvieraat Karjarannan upealle messualueelle. Koko projekti on mennyt erinomaisesti, iloitsee projektipäällikkö Kari-Matti Haapala.
Porin kaupunki on valmistautunut messukesään vuodesta 2012 ja on nyt valmiina vastaanottamaan niin messukävijät kuin muut superkesän vieraat.

– Pori on tottunut isännöimään suuria tapahtumia ja nyt meillä on edessämme oikea superheinäkuu. Porin kaupungin organisaatio on tehnyt hyvää työtä valmistautuessaan Asuntomessuihin. Yhteistyö Osuuskunta Suomen Asuntomessujen kanssa on sujunut erinomaisesti ja nyt olemme yhdessä valmiita vastaanottamaan kävijät ympäri Suomen, kertoo kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Messuvieraita varten messukokemukseen on panostettu tänä vuonna entistä enemmän. Asuntomessujen uusi mobiilisovellus auttaa kävijöitä suunnistettaessa alueen palveluihin ja messukohteisiin. Mobiilisovelluksen avulla messukävijä saa tietoonsa kaiken messujen oheisohjelman ja pysyy näin hyvin kärryillä siitä, mitä kunakin päivänä Asuntomessuilla tapahtuu. Asuntomessut -mobiilisovelluksen voi ladata joko AppStoresta tai Google Play –kaupasta.

Messuilla on tänä vuonna jokaisella teemaviikolla oma aihetta esille tuova keskustelutilaisuus. Asuntomessujen pidennettyinä iltoina messuohjelma on viihteellisempää kun AsukasAreenalle nousee suomalaisia huippuartisteja. Asuntomessujen koko ohjelmakalenteri löytyy verkosta.

Lisätietoja:
Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja Harri Tuomaala p. 0400 322 602
Suomen Asuntomessut, viestintäpäällikkö Leena Honkajuuri, p. 040 1955 943
Porin kaupunki, kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen, p. 044 701 1010
Porin kaupunki, projektipäällikkö Kari-Matti Haapala, p. 044 701 9174