Asuntomessujen omakotikohteista yli kolmasosassa ABB:n kotiautomaatio

ABB-free@home®-kotiautomaatioratkaisu on asennettu yli kolmasosaan Porin Asuntomessujen omakotitaloista. Näin kaikki kodin ohjaukset, kuten lämmitys, jäähdytys, valaistus ja vaikkapa ovipuhelin, ovat ohjattavissa yhden helppokäyttöisen ohjausjärjestelmän kautta.

Digitaalisia ratkaisuja kodin toimintojen ohjaukseen on ollut tarjolla jo kaksi vuosikymmentä. Teknologioiden yleistyminen kotikäytössä on kuitenkin ollut hidasta, mutta nyt tilanne on muuttumassa.

”Kodit digitalisoituvat vauhdilla, mikä näkyy myös kesän Asuntomessujen kohteissa. ABB-free@home-kodinohjaustekniikka on parantamassa enemmän kuin joka kolmannen omakotikohteen asumisen mukavuutta, energiatehokkuutta ja turvallisuutta Porissa”, myyntijohtaja Harri Liukku ABB:ltä sanoo.

ABB-free@home on nykyaikainen ja monipuolinen tapa hallita kodin toimintoja ja olosuhteita – ajasta ja paikasta riippumatta. Ohjaukset tapahtuvat painikkeilla, kosketusnäytöillä, ajastetusti, auringon aseman perusteella, säätilan mukaan, liiketunnistimilla, sijainnin perusteella, tietokoneella, mobiililaitteilla tai vaikkapa puheella.

”Vaihtoehtoja on paljon. Johtavana ajatuksena on kuitenkin ennen kaikkea helppokäyttöinen tekniikka, joka palvelee asukkaita parantamalla asumismukavuutta ja turvallisuutta sekä säästämällä energiaa. Globaalisti rakennusten osuus kaikesta energiankulutuksesta on noin 30 prosenttia ja potentiaalia energian säästöön on paljon”, Liukku sanoo.

Laitteilla voidaan ohjata pistorasioita, lämmitystä, jäähdytystä, ilmanvaihtoa, valaistusta, säle- ja rullaverhoja, markiiseja, päävesijohdon sulkua, ovipuhelinta, sähkölukkoja ja videovalvontaa. Lisäksi erilaisia tilanneohjauksia ja ehdollisia tapahtumia on mahdollista luoda lähes rajattomasti. Kodinohjaukseen on myös yhdistettävissä muun muassa langaton SONOS-monihuoneaudiojärjestelmä ja Amazon Alexa -puheohjaus. Turvallisuutta parantavat magneettikoskettimet, liiketunnistimet, vuotovahdit ja palovaroittimet.

”Hälytystilanteessa halutut laitteet voidaan kytkeä pois päältä ja ohjelmoida automaattinen ilmoitus tapahtuneesta. Kotoa poistuttaessa voidaan hyödyntää läsnäolosimulaatioita, jotta koti näyttää asutulta”, Liukku kuvaa.

ABB-free@home on kytkettävissä ABB Ability™ -ratkaisuun. MyBuildings-pilvipalvelun kautta free@home-ratkaisua ja Welcome-ovipuhelimia on mahdollista etäohjata esimerkiksi älypuhelimella.

ABB esittelee ABB-free@home-kodinohjaustekniikkaa ja muita älykkään asumisen ratkaisujaan Porin Asuntomessuilla kohteessa 21 Jokilammi.

Lisätietoja: Harri Liukku, [email protected], p. 050 335 4203

ABB on johtava teknologian edelläkävijä, jonka tarjonta kattaa sähköistystuotteet, robotit ja liikkeenohjauksen sekä teollisuusautomaation ja sähköverkkoratkaisut. Yhtiö palvelee energia-, teollisuus-, liikenne- ja infrastruktuurialojen asiakkaita maailmanlaajuisesti. ABB on rakentamassa digitaalista tulevaisuutta tuomalla sähköä voimalaitoksista sähkönkulutuksen pisteisiin sekä automatisoimalla teollisuutta raaka-ainetuotannosta lopputuotteiden tuotantoon saakka. Kansainvälisen autoliiton FIA:n täysin sähköisen Formula E -sarjan nimikkopartnerina ABB kehittää sähköistä liikennettä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Innovointimme jatkuu yli 130 vuoden kokemuksella. ABB toimii yli 100 maassa ja työllistää noin 135 000 henkilöä, joista Suomessa noin 5 300. www.abb.fi