Asuntomessujen bloggaajat järjestävät messuvieraille ohjelmaa ja tekemistä

Asuntomessujen viralliset bloggaajat vierailevat
Asuntomessuilla Seinäjoella tiistaina 19. heinäkuuta. Bloggaajapäivän
tavoitteena on tuottaa messuille yhdeksi päiväksi erilaisia asumiseen, sisustamiseen
ja puutarhaan liittyviä ohjelmanumeroita, joita bloggaajat tekevät messuvieraiden
keskuudessa tai yhdessä vieraiden kanssa.

Päivän aikana messuvierailla on mahdollisuus tavata asumisen,
sisustuksen ja puutarhan asiantuntijoita ja kysyä heiltä vinkkejä ja ideoita esimerkiksi
omaan kotiin, puutarhaan tai itse tuunattuihin sisustuselementteihin liittyen.
Kevään aikana kannattaakin seurata Asuntomessujen blogeja, sillä jaossa
saattaa olla ilmaisia messulippuja bloggaajapäivään!

 

Päivä koostuu bloggaajien omaan tyyliin istuvista
ohjelmanumeroista. Sarin puutarhat -blogin Sari Weckström vetää päivän
aikana kävelykierroksia, joilla hän tuo esiin muun muassa messualueen mielenkiintoisia
kasveja ja pihakohteita.

– Kierroksen aikana messuvierailla on mahdollisuus kysyä ja
keskustella puutarhaan liittyvistä asioista, fengshuista puutarhassa tai vaikka
puutarhan hoitoon käytetystä kuun vaihe -tiedosta. Tai sitten voi tulla vain
moikkaamaan, Weckström hymyilee.

Talotarinat-blogi kerää lukijoiden valokuvia
asuinlähiöistään kevään ja kesän aikana.

– Onko sinun lähiösi kaunis vai ruma? Talotarinat pohtii
lähiympäristön kauneutta. Lukijat voivat lähettää valokuvia lähiöistään, ja
kuvat ovat nähtävissä bloggaajapäivässä Asuntomessuilla Seinäjoella, Talotarinat-blogin
Päivi Leinonen kertoo.

Ulla Harjun P.S. Putkeen meni -blogissa on tee-se-itse
–meininkiä ja bloggaajapäivänä hän tuo tuunauksensa kaiken kansan nähtäville.

– Vielä en kuitenkaan paljasta sen enempää siitä, mitä
päivän aikana ihan konkreettisesti tulen tekemään. Kannattaa siis tulla
katsomaan paikan päälle! Ulla Harju nauraa.

Pinnan alla -blogin Maria Kivijärvi taiteilee päivän
aikana croquis-tyylisiä nopeita piirroksia asuntomessualueesta ja ihmisistä
alueella, ja Ruutupaperilla-blogin Anu Leinonen opastaa keittiön
suunnittelussa ja antaa vinkkejä ja ohjeita toimivan keittiön toteuttamiseen.

19. heinäkuuta voit tavata Asuntomessuilla Seinäjoella
seuraavat Asuntomessujen bloggaajat:

Anu Leinonen, Ruutupaperilla-blogi

Maria Kivijärvi, Pinnan alla -blogi

Päivi Leinonen, Talotarinat-blogi

Sari Weckström, Sarin puutarhat -blogi

Ulla Harju, P.S. Putkeen meni -blogi