Asuntomessujen 100 000. kävijä kukitettiin



Asuntomessuilla Tampereen Vuoreksessa ylitettiin tänään 100 000 messukävijän raja. Sadastuhannes kävijä astui sisään messuportista noin kello 11.00.


Pyöreiden lukujen kunniaksi kukitettiin pohjanmaalainen perhe, Åsa Carlsson, Christian Foxell sekä kahdeksanvuotias Frida Foxell. Kukkien lisäksi perhe sai ilmaisen sisäänpääsyn, messuluettelon, ruoka- ja juomakupongit messuravintolaan sekä pienen lahjan.


Vaasasta jo aamulla seitsemältä kohti Tamperetta suunnannut perhe oli erityisen kiinnostunut Asuntomessuilla Tampereella esillä olevista uutuuksista.
– Olen itse alalla töissä, joten alan uutuudet kiinnostavat, timpurina työskentelevä Christian Foxell kertoi.
Carlsson ja Foxell rakensivat kuusi vuotta sitten omakotitalon, ja Åsa Carlsson nauroikin, että pikkuhiljaa remontointi alkaa olla ajankohtaista.
– Kävimme myös Kokkolan ja Vaasan Asuntomessuilla. Aikomuksena on ajella illalla takaisin kotiin, Carlsson sanoi.



Kävijät tyytyväisiä messuihin ja näyttelykohteisiin


Rakennustutkimus Oy:n tekemään messukävijätutkimukseen vastanneista noin 95 prosenttia katsoi, että messut vastasivat melko tai erittäin hyvin heidän odotuksiinsa. Vastaajista yli 90 prosenttia antoi messuille yleisarvosanaksi hyvä tai erinomainen. Luvut selviävät kävijätutkimuksen toisesta väliraportista.


Näyttelykohteisiin messukävijät olivat hyvin tyytyväisiä. Tutkimukseen vastanneista 96 prosenttia piti näyttelykohteiden laatua hyvänä tai erittäin hyvänä. Samaa mieltä näyttelykohteiden monipuolisuudesta oli 85 prosenttia vastanneista. Muun messutarjonnan monipuolisuutta piti hyvänä tai erittäin hyvänä 87 prosenttia vastanneista.


Väliraportin mukaan kävijät varaavat hyvin aikaa messuilla vierailuun: messualueella on viihdytty keskimäärin miltei viisi tuntia. Jopa 40 prosenttia vastanneista kävi lähes jokaisessa messujen 39 näyttelyasunnosta. Keskimäärin vastanneet olivat käyneet 27 asunnossa. Ulkopaikkakunnilta saapuneet messukävijät ovat viihtyneet myös Tampereella pidempään: 45 prosenttia vastaajista oli viipynyt kaupungissa vähintään kaksi päivää.


 


Viimeisellä viikolla lasten päivä ja olympiatunnelmaa


Asuntomessut jatkuvat 12. elokuuta asti. Viimeisellä messuviikolla tapahtumassa on panostettu oheisohjelmaan. Lasten päivää vietetään messuilla maanantaina 6. elokuuta, jolloin alueella nähdään Muumeja, Herra Hakkarainen sekä taikuri Simo Aallon Jokeri Pokeri Box -taikashow. Kaikki maanantaina messuilla käyneet lapset saavat myös ilmaisen jäätelön.


Tiistaista 7. elokuuta alkaen messuilla pääsee virittäytymään olympiatunnelmaan: messuravintolaan rakennetaan kisakatsomo, jossa voi seurata kisojen huippuhetkiä kuudelta suurelta screeniltä.


Asuntomessut Tampereella on avoinna 12. elokuuta asti päivittäin kello 10–18.


Lisätietoja:


Markkinointi- ja viestintäjohtaja Kari Salmi, Suomen Asuntomessut, puh. 0500 350 021
Projektipäällikkö Arto Vuorijärvi, Tampereen kaupunki, puh. 040 800 4379


Tiedotteeseen liittyvä kuva löytyy Asuntomessujen kuvapankista osoitteesta: https://vanha.asuntomessut.fi/image-gallery/246