Asuntomessuilla on paljon koettavaa ja nähtävää koko perheelle

Asuntomessut on monipuolinen tapahtuma, johon voi tulla koko perheen kanssa. Alueen monipuoliset palvelut takaavat sen, että messuilla voi viettää perheen kanssa pitkänkin päivän.

Asuntomessut on koko perheen tapahtuma, joten lapsia on ajateltu monella tapaa. Lapsiparkki Muksula löytyy puukerrostalo Mäihästä, ja sinne voi jättää 2-7 -vuotiaat lapset leikkimään lastenhoitajien kanssa messukierroksen ajaksi.

– Täällä voi leikkiä, pelata, askarrella ja piirtää. Parvekkeella oleva pallomeri on ollut aika suosittu. Muksulassa on myös vauvojen hoitotila, Muksulan lastenhoitajat kertovat.

Vauvojen hoitopöydät löytyvät myös messualueen inva-vessoista. Alueella on kaksi leikkipaikkaa, jotka löytyvät alueen pohjois- ja eteläpäästä. Lapsiperheiden kannattaa muistaa myös Duudsonit Activity Park -teemareitti, jonka varrelta löytyy esimerkiksi frisbeegolfia, koripalloa ja autorata.

Pruukinrannan messualueella on monipuolinen ravintolatarjonta. Messuravintola alueen eteläpäässä tarjoaa annoksia moneen makuun. Monet annokset on nimetty pohojalaasittain – maistuisiko Komia Purkeri tai Paree Käivärä? A la carte ravintolassa lounaan voi nauttia hieman fiinimmin. Lisäksi messualueella on monia kahviloita, pikaruokapaikkoja ja jäätelökioskeja.

Asuntomessut on samalla myös taide-, auto- ja venenäyttely. Alueella on kaksi paikallisen taiteilijan mittavaa teosta: Päivi Rintaniemen A Big Hug sekä Elina Lindin Tervahauta. Lisäksi noin 170 lasta ja nuorta ovat jättäneet oman kädenjälkensä alueeseen ulkotaideteosten muodossa. Alueella on myös päivittäin vaihtuva autonäyttely ja Kyrkösjärven rannassa on esillä erilaisia veneitä.

 

Rakennus- ja sisustusneuvontaa messukävijöille

Asuntomessuilla Seinäjoella messuvierailla on mahdollisuus saada apua remontointi- ja sisustuspulmiin. Messualueen rakennushallista löytyvällä rakennusneuvontapisteellä kävijöiden kysymyksiin vastaavat alan ammattilaiset, AMK RKL ry:n rakennusmestarit ja -insinöörit. Sisustusneuvontapiste toimii sisustushallissa ja se tarjoaa messukävijöille apua ja ratkaisuja erilaisiin sisustuspulmiin ja muihin suunnitteluun liittyviin kysymyksiin. Apuna ovat sisustusalan ammattilaiset eri puolelta Suomea.

– Mukaan voi ottaa esimerkiksi tapetinpalan, valokuvan tai pohjapiirustuksen – tai sitten voi tulla ilman mitään. Meiltä saa apuja pienen tai suuren asian kanssa, kertoo yksi sisustusneuvonnan seitsemästä ammattilaisesta, Tiia Turkki.

Rakennusneuvonnan Erkki Keski-Lusa ja Jouni Saunamäki kertovat, että etenkin kosteuteen liittyvistä asioista on nyt keskusteltu paljon. Silti aiheet ja kysymykset ovat laidasta laitaan.

– Neuvomme, mistä löytyy asiantuntija tiettyyn asiaan. Kysymyksiä on tullut uudisrakentamisesta vanhan talon saneeraukseen, perustuksista vesikattoon. Kaikkea rakentamiseen liittyvää voi kysyä.

Rakennusneuvontapiste on avoinna joka päivä kello 10–18 ja neuvontapisteelle voi poiketa kyselemään neuvoja ilman ajanvarausta. Sisustusneuvontaan voi varata ajan etukäteen numerosta 040 246 2272 tai paikan päällä messupäivänä. 30 minuutin neuvonta-ajat ovat veloituksettomia. Sisustusneuvontapiste on auki joka päivä messujen ajan kello 11–17.

Asuntomessut Seinäjoella on avoinna 7. elokuuta saakka. Myös oheiskohteet Widgrenin talo Kitinojan perinnekylässä sekä Aalto-keskus ovat tutustumisen arvoisia. Ylistarossa sijaitsevaan Widgrenin taloon on Asuntomessujen ajan vapaa pääsy. Oheiskohteet ovat Asuntomessujen ajan avoinna kello 10–18.

Osta liput Suomen kodikkaimpaan tapahtumaan netistä!

Nappula_ostaliput