Asuntomessualueen taiteessa yhdistyy Äijälänrannan historia ja nykypäivä

Asuntomessuilla
Jyväskylässä julkistettiin 18.7. alueen päätaideteos, kuvanveistäjä
Pekka Jylhän Puutarhurin taivas. Alueelle sijoittuvaa pääteosta haettiin vuonna
2012 järjestetyn kutsukilpailun kautta.

 Kilpailuun
osallistuneiden seitsemän teoksen joukosta toteuttavaksi valittiin espoolaisen
kuvanveistäjä Pekka Jylhän Puutarhurin taivas. Lähes kymmenen metriä leveä
teräsveistos koostuu kahdesta elementistä, porkkanannaatista sekä
kastelukannusta.


Olisin tietysti mielelläni tehnyt oikean luomuporkkanan tänne Jyväskylään,
mutta Suomen sääolosuhteet ja keskustelut insinöörien kanssa johtivat
tällaiseen hieman metallisempaan ratkaisuun, kuvanveistäjä Pekka Jylhä
perusteli tilaisuudessa.


Puutarhurin taivas on kunnianosoitus kaikille suomalaisille kotiviljelijöille,
jotka nauttivat puutarhanhoidosta, kasvun seuraamisesta, sadonkorjaamisesta sekä
omien vihannesten syömisestä. Kastelukannu on symboli ihmisen ympäristöstään
huoltapitävästä asenteesta, taitelija kuvaili.

Asuntomessualueella
järjestetyssä julkistamistilaisuudessa kuultiin taiteilija Eero Ojalan
runonlausuntaa sekä Jyväskylän kaupungin kaupunginvaltuutettu ja kulttuuri- ja
liikuntalautakunnan jäsen Jukka Ammondtin sekä läänintaiteilija Kirsi Pitkäsen
puheenvuorot. Pitkäsen mukaan julkinen taide toimii hyvin alueen maamerkkinä kohottaen
sen arvoa.


Julkista taidetta ei tule nähdä vain kuluna vaan investointina hyvinvointiin,
hän huomauttaa. Puutarhurin taivaan hinnaksi tuli noin 100 000 euroa.

Taidetta yllättävissä
paikoissa

Pääteoksen lisäksi taide
näkyy asuntomessualueella monin tavoin. Esimerkiksi Äijälänrantaan toteutetut
ulkokalusteet luovat esteettistä ympäristön taiteen ja grafiikan keinoin.
Muotoilu ja taide yhdistyvät kauniiksi kokonaisuudeksi puistonpenkeissä,
roska-astioissa ja infotauluissa. Myös muuntamoiden ja sähkökaappien ulkokuriin
toteutetut taideteokset antavat visuaalisia elämyksiä alueella liikkuville. Muotoilusta
ja kalusteiden muotokielestä vastasi jyväskyläläinen muotoilija Jonas Hakaniemi
ja niissä esiintyvässä taiteesta taiteilijat Jyrki Markkanen ja Tuomas
Hallivuo.


Modernin Äijälänrannan menneisyys on maanviljelyssä, kalastuksessa ja
puutarhataloudessa. Alueella on toiminut pitkään esimerkiksi Jyväskylän
kaupungin taimisto. Taimistoviljely, ympäröivä luonto sekä järvimaisema
toimivat ympäristö- ja taidesuunnittelun luontevina lähtökohtina, Asuntomessut
Jyväskylässä 2014 -projektipäällikkö Anu Hakala taustoittaa.

Asuntomessut Jyväskylässä 11.7.–10.8.2014
joka päivä klo 10.00–18.00

Painokelpoisia kuvia tilaisuudesta ladattavissa https://vanha.asuntomessut.fi/image-gallery/2074

Kuvaaja: Touho Häkkinen

Lisätiedot:

Pekka Jylhä, kuvataiteilija,
p. 041 541 7986, [email protected]

Anu Hakala, Asuntomessut
Jyväskylässä 2014 -projektipäällikkö, p. 050 581 3683