110-vuotias ikinuori Hurma hurmaa messuväkeä

UPM Bonvesta esittelee rantatontti- ja metsätilatarjontaansa loma-asuntomessualueen laiturissa. Yhtiöllä on ympäri Suomea myynnissä yhteensä yli 1000 rantatonttikohdetta. UPM:n markkinointipäällikkö Heli Hakala mainitsee hyvän rantatontin ominaisuudeksi luotettavuuden.


– Perusasioiden pitäisi olla kunnossa rakennusoikeuksista lähtien. Me myymme rantakaavoitettuja tontteja, joihin on tie perille ja suurimmassa osassa on myös sähköliittymät, Haapala kertoo.


Luotettavaksi voi huoletta kutsua myös UPM Bonvestan messupistettä, höyrylaiva Hurmaa. Liki 24-metrinen höyryhinaaja nimittäin täyttää kuluvana vuonna jo kunnioitettavat 110 vuotta.



Kaukaan punaista väriä kantava Hurma on tehnyt 70 vuoden mittaisen elämäntyönsä hinaamalla puita UPM:n tehtaille Etelä-Karjalaan. Eläkkeellään höyrylaiva on ollut huviajossa kyyditen lähinnä UPM:n omaa henkilökuntaa, asiakkaita ja sidosryhmiä.


– Kun ajatellaan metsätalouden syntyä, niin uitto oli tärkein puun kuljetusmuoto. Siinä mielessä Hurma on tehnyt aikoinaan älyttömän tärkeää työtä. Sillä on ollut iso rooli yhtiön ja metsäteollisuuden historiassa. Se on myös ainoa vielä jäljellä oleva alkuperäisjäsen metsäyhtiöiden laivastoista, UPM:n myyntipäällikkö Riitta Väisänen selvittää.

Hurma on kokenut ja nähnyt pitkän taipaleensa aikana monia vaiheita ja muutoksia. Sotatalvina Hurman tehtävänä oli pitää taival auki Saimaan ja Vuoksen välillä.


– Silloin pelättiin, että vihollinen pääsee kovien jäiden kautta sisämaahan. Hurma ajoi railoa auki silloin tauotta yötä päivää kovien pakkasten aikana, Väisänen kertoo. 


Hurma on uiva museo, joka kuuluu Museoviraston perinnelaivarekisteriin. Kuten muutkin museot, myös Hurma on saanut siten Museovirastolta avustuksia ylläpitoon. Viime talvena remontoitiin keittiö ja salonki ja höyryhinaaja onkin vielä vanhoilla päivillään huippukunnossa.


– Nykyään Hurman merkitys korostuu historian säilyttämisessä. Hurma toimii edelleen höyryllä: sillä on höyrykäyttöinen ankkuri ja vinssi. Konehuoneesta löytyy Viipurin konepajalla vuonna 1901 rakennettu höyrykone, joka toimii vieläkin kuin uusi. Uskon, että Hurma säilyy vielä pitkään sellaisenaan, Väisänen sanoo.


Lappeenrannan Kanavansuun perinnelaivatelakalla kotisatamaansa pitävä Hurma suuntaa tulevaksi lauantaiksi 7. heinäkuuta Imatran satamaan höyrylaivaregattaan. Perjantaina ja sunnuntaina ikinuori höyrylaiva kuitenkin hurmaa tuttuun tapaansa UPM Bonvestan messupisteenä messualueen laiturissa.