Nostalginen DC-3 -lentokone Lokki aloittaa matkansa kohti Vantaan Kivistön
asuntomessualuetta tiistaina 16.kesäkuuta kello 23.00 alkaen.
Suomen llmailumuseon, Vantaan kaupungin ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen
yhteinen projekti messualueella esiteltävästä DC-3-lentokoneesta lähestyy
huipennustaan. Lokki siirretään hinaamalla
omilla pyörillään. Siirrettävän yhdistelmän pituus on
noin 25 metriä, leveys runsaat kahdeksan metriä ja korkeus noin kuusi metriä.
Siirron aikana katuosuus kerrallaan suljetaan muulta liikenteeltä.
Lokki-lentokone esiintyy näyttävästi Asuntomessuilla Vantaan kaupungin
esittelypisteen yhteydessä. Lentokone ilmentää lentoliikenteen kehityksen
merkitystä Vantaan kaupungille, ja siksi onkin luontevaa esitellä konetta
suurtapahtumassa Vantaalla.
Suomen llmailumuseo on mukana Asuntomessuilla omalla osastollaan. Lisäksi
museo järjestää messujen aikaan erityisiä 1950- ja 1960-lukujen nostalgiakierroksia
museon tiloissa Aviapoliksen uuden aseman vieressä. Museolla yleisöllä on myös mahdollisuus
tutustua näyttelyhallissa sijaitsevan DC-3 museokoneen OH-VKB:n matkustamoon.
Asuntomessuilla nähtävä Douglas DC-3 on ilmailuhistorian eniten valmistettu
matkustaja- ja kuljetuskonetyyppi. Aeron
(nykyisen Finnairin) 01-i-LCD ”Lokki” hankittiin Yhdysvaltain
armeijan ylijäämävarastolta vuonna 1946, ja muokattiin miehistönkuljetuskoneesta
matkustajakoneeksi. Se palveli Aerolla vuoteen 1969 ja matkustajaliikenteessä
vuoteen 1966, jonka jälkeen sitä käytettiin maanmittaukseen ja ilmavoimien
kuljetuskoneena. Koneen viimeinen lento
lennettiin tammikuussa 1986. ”Lokin” sisarkone, OH-LCH, lentää
edelleen DC-yhdistys ry:n operoimana.
Suomen Ilmailumuseo järjestää medialle tiedotustilaisuuden siirrosta ja
kuvausmahdollisuuksista museon auditoriossa tiistaina 16. kesäkuuta kello 23.00
alkaen osoitteessa Tietotie 3, Vantaa. Tarjolla on tuhdin infopaketin lisäksi
virvokkeita ja suolaista purtavaa.
Lisätietoja lentokoneista ja Ilmailumuseosta:
Museonjohtaja Markku Kyyrönen p. 044 777 0797
Lisätietoja Asuntomessuista:
Osuuskunta Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, p. 040 848 6200
Vantaan kaupunki/Asuntomessutoimisto, projektijohtaja Paavo Hiltunen, p.
043 825 4231
Asuntomessut Vantaalla
10.7.-9.8.2015 joka päivä kello 10-18. Messujen viimeisen viikon keskiviikkona
ja torstaina 5.-6.8. messut ovat avoinna myös illalla aina kello kahdeksaan
saakka. Messut aukeavat joka päivä normaalisti kello kymmenen.
Katso video Lokin siirrosta: vantaakanava.fi/lokki-matkusti-yolla/