Juhlavuottaan viettävä Osuuskunta Suomen Asuntomessut lahjoitti kolme puuntaimea Tuusulan kunnan asuntomessualueille. Taimet istutettiin yhdessä Tuusulan kunnan edustajien kanssa jokaiselle Tuusulan asuntomessualueelle: historian ensimmäisten Asuntomessujen 1970 näyttämölle Lahelanrinteeseen, historian suurimman kävijämäärän vuonna 2000 saavuttaneelle Nummenharjun asuinalueelle ja viimeistä viikkoaan yleisölle avoinna olevalle 50-vuotisjuhla-Asuntomessujen alueelle Rykmentinpuistoon.
Tuusula on ensimmäinen paikkakunta, jossa Asuntomessut on järjestetty kolme kertaa.
– Halusimme kiittää Tuusulan kuntaa erinomaisesta ja pitkäjänteisestä, 50 vuotta kantaneesta yhteistyöstä suomalaisen asumisen edistämisestä yhdessä Suomen Asuntomessujen kanssa, toteaa Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallituksen jäsen, puuarkkitehtuurin professori Pekka Heikkinen.
Taimet symboloivat myös kasvua ja pysyvyyttä.
– Alueet, joilla Asuntomessut järjestetään pysyvät aina asuntomessualueina, joilla on esitelty aikansa edelläkäyvää asumista, ja josta on otettu oppia muille asuinalueille. Pienen taimen juurtuminen ja kasvu ilmentävät sitä omalla tavallaan.
– Asuntomessujen järjestäminen on iso ponnistus kunnalle. Me olemme tehneet messut kolme kertaa hyvässä yhteistyössä Suomen Asuntomessujen kanssa. Kahdesta aiemmasta asuntomessutapahtumasta on seurannut kasvanut kiinnostus Tuusulaa kohtaan asuinpaikkana. Nyt voimme seurata kasvun ihmettä myös näiden puuntaimien kautta, muotoilee Tuusulan pormestari Arto Lindberg kuntalaisten kiitoksen Suomen Asuntomessuille.
Läsnä istutustilaisuuksissa oli esikouluryhmät läheisistä päiväkodeista Lahelanrinteestä, Nummenharjusta ja Rykmentinpuistosta. Lapset avustivat innolla istutustöissä pienin hiekkalapioin.
Puiden istuttamiselle Tuusulan messualueille on perinteitä. Lahelanrinteen messualueelle puun 1970 Asuntomessuilla istutti presidentti Urho Kekkonen. Kekkonen valitsi silloin männyntaimen. Nyt Tuusulan kahta aiempaa messualuetta koristavat kaksi balkaninhevoskastanjaa ja uusinta Syringa Charles Joly –lajikkeen 2–4 metriseksi kasvava puuvartinen jalosyreeni, jonka purppuranpunaiset kukinnat ovat näyttävimmillään kesäkuussa. Hevoskastanjat kukkivat myös kesäkuussa.
– Runsaskukkainen syreeni sopii erityisen hyvin vuoden 2020 asuntomessualueelta valitulle kasvupaikalle, jossa se ei varjosta muita istutettuja kasveja. Se myös pidentää pörriäisten pölytysaikaa, sanoo Tuusulan kunnanpuutarhuri Riitta Kalliokoski.
– Pitkäikäisinä syreeni ja hevoskastanja muistuttavat Asuntomessujen 50-vuotisesta historiasta Tuusulassa, Kalliokoski lisää hymyillen.
Lisätietoja: viestinta(at)asuntomessut.fi
Kuvia median käyttöön: https://vanha.asuntomessut.fi/organisaatio/medialle/tuusula-2020-kuvagalleria/
Median yhteyshenkilöt
Suomen Asuntomessut
Berit Virtanen-Thewlis
p. 040 511 4460
berit.virtanen(at)asuntomessut.fi
Tuusulan kunta / Asuntomessut Tuusulassa
Johanna Kaunisto
p. 040 314 2003
johanna.kaunisto(at)tuusula.fi