Asuntomessujen portit avautuvat 3.8. yleisölle tulevaisuuden kyläkaupunkiin Tuusulassa

Asuntomessujen juhlavuoden messutapahtuma Tuusulassa avaa porttinsa yleisölle maanantaina 3.8. Tänä vuonna messujen järjestelyjen keskiössä on ennen kaikkea turvallinen messutapahtuma. Järjestelyissä käytetään uudenlaista yleisövirtojen seurantaa ja ajastettua sisääntuloa, mikä mahdollistaa yleisön väljän ja sujuvan liikkumisen kahdeksan hehtaarin alueella Rykmentinpuistossa, missä 33 messukohdetta ja noin sata muuta vierailupistettä ovat tarjolla.

“Olemme äärettömän onnellisia, että voimme toivottaa messukävijät tervetulleiksi Asuntomessuille Rykmentinpuistossa. Kevään epidemiatilanne asetti monella tapaa haasteellisen tilanteen kaikille, niin messurakentajille kuin tapahtumajärjestäjille. Ensin oli välttämätöntä siirtää koko tapahtuma kuukaudella eteenpäin. Sitten luoda ihan uudenlainen, turvallinen asiakaskokemus”, muistelee Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio kevään ja alkukesän vaiheita.

“Asuntomessut ovat Tuusulassa jo kolmannen kerran, nyt esitellen monipuolista elämisen taidetta tulevaisuuden kyläkaupungissa, jossa on mahdollista asua eri elämänvaiheissa. Meille on kunnia esitellä toteutettu inspiroiva kokonaisuus messukävijöille juhlavuoden Asuntomessut-tapahtumassa, joita on pidetty joka tulee tänä vuonna 50 vuoden ikään”, jatkaa Tapio.

Turvallisuusjärjestelyt tekevät vierailusta sujuvan

Johtuen koronatilanteesta perinteisen asuntomessutapahtuman turvallisuustaso on nostettu uudelle tasolle.
Turvallisuussuunnitelma on laadittu läheisessä yhteistyössä terveydestä ja turvallisuudesta vastaavien viranomaisten kanssa.

”Tämän vuoden messujen turvallisuussuunnitelma toteuttaa yleisölle sujuvan tapahtuman, jossa kaikilla on tilaa viihtyä ja toimia alueella. Yleisöä ohjataan niin, että kaikilla on mahdollista tuntea olonsa turvalliseksi alueella liikkuessaan ja messukohteissa vieraillessaan”, kertoo Osuuskunta Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja ja messutapahtuman turvallisuuspäällikkö Heikki Vuorenpää.

Turvallisuuden varmistamiseksi messukävijöille annetaan ohjaus ja opastus heti saavuttaessa alueelle.

“Olemme kouluttaneet kaikki alueella järjestelytehtävissä toimivat henkilöt turvallisuuden osalta, jotta he osaavat aktiivisesti opastaa ja ohjata vieraita. Lisäksi ohjaamme yleisöä ennalta suunniteltuja reittejä-, turvavälit huomioiden sekä yleisalueilla että messukohteissa”, kuvailee Vuorenpää tulevia järjestelyjä. Pääsyliput ostetaan verkosta ennakkoon.

Tulevaisuuden kyläkaupungissa korostuvat yhteisöllisyys ja vastuullisuus

Tuusulan Rykmentinpuisto lähti liikkeelle visiolla tulevaisuuden kyläkaupungista, jossa asumisen muodot voivat olla moninaiset ja yhteisöllisyys vahvistaa kaikkien viihtyvyyttä. Elokuun asuntomessuilla esittäytyykin asuinalue, jossa yhdistyy sekä tiiviin että luonnonläheisen asumisen piirteitä, sekä hyvin monipuolinen valikoima erilaisia asumisen ratkaisuja.

“Messuilla on mahdollisuus tutustua pienille tonteille toteutettuihin kaupunkimaisiin pientaloihin. Ensimmäistä kertaa asuntomessujen historiassa näytteillä on myös townhouse-koteja, jotka monipuolistavat alueen ilmettä. Messualueelle nousee myös kerrostaloasuntoja, joihin on tuotu mukaan uudenlaisia asumisen palveluita”, kuvailee projektipäällikkö Riikka Uusikulku.

Kyläkaupunki on myös yhteisöllinen paikka asua ja se näkyy mm. yhteisinä pihasaunoina, kasvihuoneina, etätyötiloina, aukiomaisina katuina ja viljelyspalstoina. Keskelle messualuetta nousee lasten ja ikäihmisten jakama kortteli, jossa on tarjolla päiväkoti ja ikäihmisten asumista. Messualueen laidalle on perustettu puisto, jossa asukkaat voivat kohdata toisiaan vapaa-ajanvieton ja harrastusten parissa. Alueella on lisäksi oma taideohjelma, jonka pottia ovat kartuttaneet messualueen tuottajamuotoiset rakentajat ja Tuusulan kunta.

Rykmentinpuistosta on rakennettu myös monin tavoin kestävää asuinaluetta. Messualue nousee Tuusulan keskustan tuntumaan palveluiden ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärelle.

“Alueen energiaratkaisuihin on kiinnitetty alusta lähtien erityistä huomiota ja moni messukohde hyödyntääkin energiaa ilmasta, auringosta tai maasta. Messualueella on paljon puurakentamista ja kestävät valinnat näkyvät myös messukotien materiaalivalinnoissa. Kaikista messukohteista on laskettu hiilijalanjälki ja hiilikädenjälki”, jatkaa Uusikulku.

Asuntomessut kick-off Rykmentinpuiston asuinalueelle

Messutapahtuman rakentuminen on ollut viiden vuoden projekti, jonka aikana Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Tuusulan kunnan organisaatiot ovat tehneet tiivistä yhteistyötä. Asuntomessualue on ollut lähtölaukaus koko Rykmentinpuiston rakentamiselle. Tulevaisuudessa Rykmentinpuisto on koti jopa 15 000 asukkaalle. Seuraavan kyläkaupungin rakentaminen messualueen naapuriin on alkamassa lähitulevaisuudessa. Alue on yksi Helsingin seudun suurimmista aluerakentamishankkeista.

“Hyrylän palvelut ovat Rykmentinpuistoon jo tässä ensi vaiheessa muuttavien helposti saavutettavista. Läheltä löytyvät niin kaupat, kirjasto, uimahalli kuin urheilukeskus, josta on muotoutumassa yksi Uudenmaan parhaista. Alueelle rakennetaan myös uusia palveluita, kuten esimerkiksi koulukampus, päiväkoteja ja ikäihmisten hoivayksikkö. Alue yhdistää parhaimpia puolia asumisessa: on monipuolisuutta, luonnonläheisyyttä ja hyvät palvelut”, pormestari Arto Lindberg kertoo tyytyväisenä.

Asumisen ihanteet Suomessa 2020 –tutkimus

Juhlavuoden kunniaksi Suomen Asuntomessut teetti Asumisen Ihanteet Suomessa 2020 -tutkimuksen asumisen ihanteista, tarpeista ja toiveista. Tutkimus toteutettiin monitieteellisin menetelmin, jotta päästiin syvällisesti pureutumaan niihin tekijöihin, jotka muovaavat ihmisten käsityksiä kodeista ja asumisen ihanteista. Tutkijat vierailijat noin 40 kodissa haastatellen ja pohtien ihanteellista asumista 1 400 suomalaista. Tutkijat vierailivat 40 kodissa havainnoimassa ja haastattelemassa asukkaita juuri ennen kevään koronarajoituksia.

“Jos suomalaiset voisivat valita, he asuisivat väljästi niin, että erilaisille toiminnoille olisi omat huoneet. Tutkimus tehtiin ennen korona-aikaa, mutta jo silloin etätöitä tekevät toivoivat työhuonetta. Puolet miehistä toivoo harrastuksilleen oman huoneensa. Kaikista vastaajista puolet haaveilee avokeittiön sijaan erillisestä keittiöstä, ja myös kodinhoitohuone on tärkeä”, Asuntomessujen kehitysjohtaja Anne Pallaste kertoo.

Suomalaiset haluavat asua kaupunkien tuntumassa lähellä palveluita. Vanhemmalla iällä korostuu arvostus kerrostalon tuomaa asumisen vaivattomuutta kohtaan, mutta omakotitalo on silti edelleen suosituin asumismuoto. Sen valtti on läheisyys luontoon ja vapaus toteuttaa omia toiveita.

Suomalaiset haluavat nimittäin asua rauhallisessa ympäristössä lähellä luontopolkuja ja luontoa sekä tehdä kodistaan yksilöllisen. Varsinkin lapsiperheille alueen rauhallisuus on tärkeää.

”Hyvinvointiin panostaminen näkyy siinä, mitä kodilta toivotaan. Kodista halutaan rauhoittumisen ja latautumisen paikka, turvasatama. Kotiin halutaan tilaa harrastuksille ja siitä halutaan paikka, jossa omistaja voi hyvin”, Pallaste kertoo. “Suurin muutos 50 vuoden aikana on yksilöllisyyden vahvistuminen. Kodit ja pihat kuvastavat omistajansa elämäntyyliä, ja tämä näkyy myös Rykmentinpuiston asukkaiden ja aluesuunnittelun valinnoissa.”

Asuntomessut järjestetään 3.-30.8.2020 Tuusulassa. Asuntomessut ovat avoinna joka päivä arkisin klo 12-20 ja viikonloppuisin klo 10-18, sekä pidennettynä iltana 21.8. klo 22 asti.

Lisätietoja:
Anna Tapio, toimitusjohtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, p. 040 717 1051, [email protected]
Heikki Vuorenpää, turvallisuuspäällikkö / operatiivinen johtaja, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, p. 050 531 6776, [email protected]
Arto Lindberg, pormestari, Tuusulan kunta, p. 040 314 3101, [email protected]
Riikka Uusikulku, projektipäällikkö, Tuusulan Asuntomessutoimisto, Asuntomessut Tuusulassa, Tuusulan kunta, p. 040 314 3040, [email protected]

Median yhteyshenkilöt:

Suomen Asuntomessut                              Tuusulan kunta / Asuntomessut Tuusulassa
Berit Virtanen-Thewlis                                 Johanna Kaunisto
p. 040 511 4460                                            p.  040 314 2003
[email protected]               [email protected]

 

 

TARVITSEE PÄIVITYKSEN!!! [BV1]