– Korian vanhan varuskunta-alueen täydennysrakentaminen on hieno oivallus. Alueiden käyttötarkoituksen muutos ja täydennysrakentaminen, ovat ajankohtaisia kysymyksiä, sillä asumisen tiivistäminen kaavan sisällä on monin paikoin tarpeen. Alueiden kerroksellisuus muodostaa viehättäviä asuinympäristöjä, jonka uskon antavan paljon myös asukkaille, Mikkonen kertoi.
Kesän 2019 Asuntomessut järjestetään Pioneeripuistossa, Korian vanhalla varuskunta-alueella, joka messujen myötä otetaan vahvemmin asumiskäyttöön. Historiallinen alue on ministerille ennestään tuttu, sillä Koria on hänen lapsuutensa kotipaikkakunta. Hän on myös aikanaan juhlinut omia häitään nykyisellä messualueella.
Ministeriä kiinnosti alueella erityisesti korjausrakentamisen kohteet, energiaratkaisut ja puurakentaminen.
– Omakotiasumista tulee olemaan Suomessa myös tulevaisuudessa. Ilmaston näkökulmasta omakotitaloissa tulisi energiakysymysten lisäksi pohtia materiaalitehokkuutta, materiaalien kierrättämistä ja talojen muunneltavuutta eri elämänvaiheisiin. Myös puurakentamista tulisi lisätä. Tämä on tavallaan paluuta menneeseen, mutta puu on hiilijalanjäljeltään paras materiaali, Mikkonen kertoo.
Krista Mikkonen tutustui messuilla useisiin messukohteisiin. Tutustumiskohteina olivat muun muassa Talo Korea, jossa on uudenlainen lasikattorakenne, Virkkulankylän yhteisöllinen senioriasumisen kohde, puurakentamisen taidonnäyte Villa Element ja Muusikon talo. Ministeri kiitti Muusikon talon, vanhan miehistösaunan, kunnostanutta Veli ja Sanna Hyyryläistä kulttuuriteosta kauniin vanhan rakennuksen säilyttämiseksi.
– Asuntomessualue ilahdutti monipuolisuudellaan. Pientalot, ikääntyneiden kyläyhteisö, moderni puurakentaminen ja vanhaa kunnioittava korjausrakentaminen sopivat hienosti Korian kasarmialueelle, summasi Krista Mikkonen vierailuaan.