Jopa lohjalaiset innostuivat – ”Ensimmäinen kerta, ettei kukaan ole mutissut vastaan”

 

Lohjalta tulee toimitukseen puhelu, josta kuuluu, että nyt alkaa tapahtua. Kaupungissa järjestetään Asuntomessut vuonna 2021, ja lohjalaiset ovat lievästi sanottuna innoissaan.

Lohjalainen kahvilayrittäjä Jukka Turunen haaveilee asuinpaikasta Lohjan asuntomessualueella Hiidensalmella. Kaupungin keskustan tuntumaan järven rantaan on nousemassa uusi asuinalue, jossa halutaan panostaa asumisen laatuun ja luoda mahdollisuuksia yhteisöllisyyteen.

– Suomalaisen kliseinen unelma on, että saisi asua järven rannalla omassa talossa kaupungin keskustassa. No, Lohjalla se on mahdollista, Turunen hehkuttaa puhelimessa.

– Oma haaveeni olisi juuri se, että saisin asua omassa talossa, mutta ympärillä olisi paljon erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Vanhemmat kaitsisivat lapsia yhdessä, autoja ja ruohonleikkuria voisi lainata naapurilta. Olisi yhteisiä tiloja, mutta myös omaa rauhaa, tiivistää Turunen unelmansa tulevasta Hiidensalmen alueesta.

Jukka Turunen, Lohja/ASUNTOMESSUT
– Neljän E:n haaveeni alueesta on esteettinen, eettinen, esteetön ja ekologinen, Jukka Turunen listaa.

Turunen lähti oitis mukaan kaupungin organisoimaan Hiidensalmi-forumiin, jossa alueelle muuttamaan kiinnostuneet ja muut kaupunkilaiset pääsevät alusta asti mukaan suunnitteluun – myös alueen kaavan suunnitteluun.

– Olen 59 vuoden ikääni ollut mukana jos jonkinlaisessa kokoonpanossa, mutta tämä on ensimmäinen, jossa ei kuulunut negatiivisia mutinoita tai vastaväitteitä, kun kokoonnuimme ensimmäisen kerran ideoimaan tulevaa aluetta.

– Kukaan ei esimerkiksi sanonut, että ”Ei me nyt ainakaan yhteiskäyttöautoja oteta sinne, missä niitä säilytettäisiin edes”, Turunen antaa esimerkin tyypillisestä kommentista, jota ei tällä kertaa kuultu.

Yhteisöllisyys kantavana ajatuksena

Lohjalla pitkään asunut ja vaikuttanut, Lohjan yrittäjien puheenjohtaja Päivi Kuitunen odottaa sekä tulevalta asuntoalueelta että Asuntomessuilta isoja asioita.

– Se oli tosi iso juttu, että saimme messut tänne. Innostus syttyi heti.

Kuitunen sanoo tietävänsä, että ”Lohjassa on kaikki kohdallaan”, mutta haasteena on miten tämän viestin saisi vietyä koko Suomen tietoon. Tässä asiassa tulevilta messuilta odotetaan paljon.

– Luonnollisesti odotamme, että Lohjan tunnettuus lisääntyisi. On oikeastaan aika hullua, että Lohjaa eivät monetkaan kovin hyvin sen paremmin tunne, vaikka meillä on täällä Uudenmaan suurin järvi, jonka rannalla on ihan oikea kaupunki ja olemme vain noin tunnin matkan päässä Helsingistä, Kuitunen kummastelee.

Lohjan Asuntomessujen projektipäällikkö Mirka Härkönen kertoo, että alueelle aletaan etsiä rakennusliikkeitä kumppaneiksi lähiaikoina julkistettavalla kumppanuushaulla.

Asuntomessut lähivuosina:

2018 Porissa

2019 Kouvolassa

2020 Tuusulassa

2021 Lohjalla

– Alueelle on tulossa pien- ja kerrostaloja sekä townhouseja [toisissaan kiinni olevia pientaloja] tai rivitaloja. Rakentamisessa haluaisimme ottaa erityisesti huomioon sen, että sukupolvet voisivat kohdata korttelissa. Asuminen pitäisi olla helppoa myös ikäihmisille, Härkönen pohtii.

Tarkoitus on myös selvittää, voisiko osa asukkaista muodostaa osuuskunnan.

– Ideana on, että taloudet muodostavat osuuskunnan, ja pääsisivät näin pienemmällä pääomalla omistusasuntoon. Tätä mallia ja käytännön vaatimuksia pitää vielä selvittää, Härkönen sanoo.

Tässä vaiheessa lohjalaiset ovat innostuneet täysillä muun muassa siitä, että tulevassa asuinalueessa pyritään siihen, että naapuruuden lisäksi erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset myös viettäisivät aikaa yhdessä ja auttaisivat toisiaan.

– Kantavana teemana meillä on ollut yhteisöllisyys ja kohtaaminen, ja tämä on saanut paljon vastakaikua. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta rannalle voisi esimerkiksi tulla yhteinen sauna ja yhteiskäyttövene. Järven läheisyys pitää tietysti hyödyntää monin tavoin, Härkönen toteaa.

– Lohjalla ei oikein ole ollut aiemmin minkäänlaista mainetta, mutta nyt uskotaan, että asiaan tulee muutos. On syntynyt ”Lohja nousuun” -asenne, Härkönen sanoo.

Alkuperäisen jutun on kirjoittanut Sanna Pietiläinen, MTV.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin