Asuinalueen tarina

Asuinalueen tarina

MODERNIA SUUNNITTELUA,
ASUMISEN JA VIIHTYISYYDEN EHDOILLA

Kirkonvarkauden uuden asuinalueen lähtökohtana on ollut ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi – luontoarvoja unohtamatta. Kolme erilaista puistoaluetta, Huldanrannan nuotiopaikka sekä rantareitti soutuvenepaikkoineen ovat Mikkelin kaupungin tekoja hyvän asumisen puolesta.

Mikkelissä järviluonto on tärkeä osa asumiseen kuuluvaa identiteettiämme, joten  ympäröivä luonto sekä olemassa oleva maisema haluttiin säilyttää niin hyvin kuin mahdollista. Viitasammakon vuoksi ranta-alueella säilytettiin rantakasvillisuus ja liito-oraville jätettiin mahdollisimman paljon puita. Asuntomessualueelle ja messusatamaan suunniteltiin myös taidetta, joka on osa kaupungin prosenttiperiaatetta.

Aktiivisen asukkaan kotipaikka

Kirkonvarkauden asuntomessualue on osa laajempaa Saimaansivu-kokonaisuutta, joka rakennetaan Saimaan rantaviivaa pitkin aina Ristiinaan saakka. Kansainvälisestikin harvinainen kokonaisuus tarjoaa ympäristöystävällisestä asumisesta ja yrittämisestä haaveileville mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan. Ensimmäiset Saimaansivun tontit tulivat myyntiin Kirkonvarkauden asuntomessualueelle.

Kaavoituksella, rakentamisaikaisella teemoittelulla sekä rakentajille laaditun laatu – ja ympäristöohjeistuksen avulla kaupunki on varmistanut, että asuinalueesta muodostuu edelläkävijä kaupunkisuunnittelussamme.

Tervetuloa Asuntomessuille katsomaan kuinka onnistuimme!

Lue lisää:
Uudet asuinalue-kokonaisuudet löydät täältä: saimaansivu.fi
Kirkonvarkauden asuntomessualueen rakentamisaikaista tarinaa voit seurata täällä: 100 pientä tarinaa