
TTS Työtehoseura on tehnyt messutalojen keittiöistä arvioinnin. Messukohteiden keittiöiden toiminnallisuuden arvioinnissa on kiinnitetty huomiota erityisesti kodinkoneiden ergonomiseen sijoitteluun, lasku- ja työpöytätasojen riittävyyteen ja keittiön yleiseen toimivuuteen.
Tutustu koko arvioon täältä ja lue kaikkien messutalojen keittiöiden plussat ja miinukset >>
Messutalojen keittiöt ovat pääosin valoisia avokeittiöitä, joissa keittiö-, ruokailu- ja oleskelutilat ovat samaa tilakokonaisuutta. Avara tila on monikäyttöinen ja kokoaa perheen yhteisen ajan viettoon. Oleskelutiloissa on yleensä takka ja muutamissa kohteissa on keittiön läheisyydessä leivinuuni. Useimmiten tiloista on suora yhteys lasitetulle ulkoterassille, johon voi järjestää kesäajaksi oman ruokailutilansa tai kesäkeittiön. Keittiöt ovat talojen kokoon nähden sopivan kokoisia, ruokailutilat ovat väljiä ja tiloissa on hyvä valaistus.
Saareke suosituin

Lähes 90 prosentissa keittiöistä on saareke. Suurin osa saarekkeista sijaitsee keittiössä siten, että sen ympäri pääsee kulkemaan. Muutamassa kohteessa saareke jatkuu ulokkeena tai on päädystään kiinni seinässä, jolloin sitä nimitetään myös puolisaarekkeeksi tai niemekkeeksi. Saareke on monipuolinen ja sitä voi käyttää muun muassa työskentelytasona, tarjoilupöytänä, välipalaruokailussa ja istumatyössä, jos siinä on jalkatilaa. Messukeittiöiden saarekkeisiin on sijoitettu myös kodinkoneita kuten uuni, viinikaappi ja keittotaso.
Keittiön ergonomia

Kodinkoneiden sijoittaminen ergonomiselle käyttökorkeudelle on edelleen vähäistä, vaikka sillä kevennetään koneiden käyttöä, parannetaan käyttöturvallisuutta ja tuetaan ergonomisia työasentoja. Astianpesukone on keittiön käytetyin kone, joten sen sijoittaminen hyvälle käyttökorkeudelle, 30–40 senttimetriä lattiasta, kannattaa. Messukeittiöissä olevista kalusteuuneista noin 40 prosenttia on hyvällä käyttökorkeudella, mutta vain kahdessa keittiössä astianpesukone on nostettu hyvälle käyttökorkeudelle. Keittiöihin on valittu energiatehokkaita kodinkoneita ja turvallisuutta lisäävää tekniikkaa, kuten induktiokeittotasoja.
Aamiaiskaappi lisännyt suosiotaan

Aamiaiskaappi on vakiinnuttanut asemansa keittiöissä (1/3 keittiöistä on aamiaiskaappi). Aamiaiskaapissa on tilaa aamiaisastioille ja kuiva-aineille ja sinne voi sijoittaa kodinkoneita kuten esimerkiksi mikroaaltouunin, kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen.
Trendeinä musta väri ja vetimettömyys

Keittiötrendeinä ovat vahvasti mustan ja harmaan värin käyttö. Musta tuo vaaleaan tilaan kontrastia, mutta on haaste valaistukselle. Noin 60 prosentissa keittiöistä keittiökalusteet ovat vetimettömiä ja luovat tilaan selkeän ja tyylikkään ilmeen. Vetimetön kalusteovi avataan ovessa olevan sormiuran, vedinlistan tai pomppusalvan avulla.