Ministerin kesä on kiireinen ja loma lyhyt

Loma-asuntomessut Lappeenrannassa avannut Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru myöntää, että kesästä on tulossa kiireinen ja lomailu jää vähemmälle.

– Suoria mahdollisuuksia lomailuun ei ole. Tarkoituksenani on pitää kahden tai kolmen viikon loma heinäkuun lopulla. Sitä odotan jo kovasti, Kiuru kertoo.
Lomasuunnitelmat ovat vielä melko avoinna, luvassa on mahdollisesti mökkeilyä Satakunnassa sekä veneilyä.

– Olen kasvanut meren reunalla ja siksi vesille pitää kesällä päästä. Sekä järvi- että merimaisemat houkuttavat. Suomalaisesta kesästä pitää nautiskella ja vaikka käydä rullaluistelemassa silloin, kun on omaa aikaa.

Ministeri Kiuru oli vaikuttunut Lappeenrannan loma-asuntojen moderniudesta sekä kattavista palveluista, joita alueella on tarjolla.

– Suomalaisia on moneen lähtöön ja nämä messut ovat osoitus siitä, että osa lomailijoista haluaa korkeatasoista loma-asumista mummonmökin sijaan.


Energiatehokkuuden huomioiminen loma-asuntojen rakentamisessa on Kiurun mukaan tärkeää ja hän kiittelikin energiatehokkuuden huomioon ottamista Lappeenrannan Loma-asuntomessuilla.