Joko hyödynnät näitä? Kotiovelle saa tilattua jo lähes mitä tahansa

Hyvä arki ja asuminen koostuvat monista asioista. Työmatkat ja liikkuminen, lähipalvelut sekä oman kodin viihtyvyys ja toimivuus ovat kaikki osa asumiskokemusta. Asumisen murroksessa myös erilaiset arkea helpottavat palvelut yleistyvät vauhdilla. 

Tulevaisuudessa kotiovelle saatavien palveluiden määrä kasvanee entisestään vauhdilla. Jo viimeisen parin vuoden aikana esimerkiksi ruokakassi- ja ravintola-palvelut ovat yleistyneet ympäri Suomen. Kotiovelle on mahdollista saada jo jos jonkinmoisia palveluita: uuden auton voi saada suoraan omaan autotalliin toimitettuna ja verkkokaupat mahdollistavat lähes minkä tahansa tuotteen kotiinkuljetuksen.

Myös asumiseen liittyviä palveluita kehitetään koko ajan pidemmälle. Esimerkiksi Ruotsissa on hehkutettu uudenlaista asuntokonseptia, jossa asukkaalle on tarjolla muun muassa posti-, noutoruoka- ja pesulapalveluita kuukausimaksua vastaan. Helsingin Kalasatamaan nousee parhaillaan tornitaloja, joihin tulee Postin SmartPost eli asukkaille tarkoitetut paketti- ja palvelulokerot. Jätkäsaaren Sukupolvienkortteliksi nimetyssä asuntokokonaisuudessa korostuu puolestaan yhteisöllisyys: korttelista löytyy erilaisia yhteisiä tiloja, kuten kahvila, pesula ja oleskelutiloja.

Suuri osa suomalaisista kokee asuvansa palveluiden lähellä

Suomen Asuntomessut tutki suomalaisten asukkaiden asumistyytyväisyyttä alkuvuodesta. Tulokset kertovat, että suomalaisille koti on turvallinen paikka, jossa voi ladata akkujaan. Osalle se on huoletonta kerrostaloasumista ja toisille taas omakotitaloasuminen on tärkeä osa omaa elämäntapaa.

Asukasbarometrin mukaan 81 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä asumiseensa. Korkea asumistyytyväisyys perustuu siihen, että tarjolla on laaja valikoima erilaisia asuinympäristöjä, joissa kaikissa hyvän asumisen peruskriteerit toteutuvat vähintäänkin tyydyttävällä tasolla.

Asumistyytyväisyydestä kysyttäessä kolme neljästä suomalaisesta kokee asuvansa sopivan lähellä palveluita. Toisaalta käsitys lähellä sijaitsevista palveluista myös vaihtelee riippuen siitä, missä päin Suomea asutaan: Helsingin keskustassa lähikauppa voi parhaimmillaan sijaita kerrostalon kivijalassa. Syrjäseuduilla puolestaan saatetaan arvostaa ennemmin sitä, että kauempana sijaitsevan lähikaupan ohesta löytyy vaikkapa posti ja pankki.

Kotiovelle saa tilattua jo monenmoisia palveluita helpottamaan arjen pyörittämistä. Listasimme palvelut, joita suomalaisille on jo tarjolla.

Kuinka lähellä palveluiden tulee olla omaa kotia?

”Kauppaan pitää olla kävelymatka, mieluiten alle sata metriä. yksinasuvan on kyettävä pääsemään kauppaan myös sairaana. Myös esimerkiksi eläkeläiselle kilometrin matka kauppaan voi olla liian pitkä. Myös bussipysäkin tai muun liikkumisvälineen tulee olla maksimissaan kilometrin päässä, mieluiten 50 metrin säteellä, jos sitä tarvitaan päivittäin. Isompi supermarketti saa olla kauempana, samoin esimerkiksi posti ja pankki, mutta rahannostomahdollisuus pitäisi olla suhteellisen lähellä. Valitettavasti raha-automaatit ovat vähentyneet niin, ettei tämä aina toteudu.” – Nainen, 31, Vantaa

”Meiltä lähimpään ruokakauppaan on 14 kilometriä, mutta siitä löytyykin vierestä kaikki tarpeelliset palvelut. Kuljen töihin autolla ja työmatkan varrelta löytyy myös ruokakauppa, jossa tulee käytyä viikolla.” – Mies, 43, Varkaus

”Lähimpään ruokakauppaan täytyy olla noin 200 metriä, se on tärkeintä. Muut palvelut voivat sijaita kilometrin päässä tai hieman kauempanakin, koska liikun omalla autolla.” – Nainen, 63, Helsinki

”Kaupan täytyy olla kävelymatkan päässä eli alle kilometrin. Posti täytyy myös olla lähellä, jotta voi tilailla verkkokaupoista paketteja. Kauppakeskus voi sijaita kauempanakin, mutta sinne olisi hyvä päästä julkisilla kulkuvälineillä. Monet muut palvelut voi hoitaa netissä vaikka puhelimeen ladattavilla sovelluksilla. Kirjastoja toivoisin säilyvän useita pieniä, ettei tarvitse lähteä hakemaan sivistystä kaukaa.” – Mies, 24, Espoo

”Lähikaupan tulee olla maksimissaan kilometrin päässä kotiosoitteesta, että voi tarvittaessa mennä kävellen. Pankkipalveluita en kaipaa lähellä, kun kaiken voi nykyään hoitaa netissäkin. Terveyskeskuksen haluaisin lähelle, vaikka lähikaupan oheen. Kauppakeskuksista löytyy yleensä kaiken tarvittavan ja sinne on helppo mennä autolla. Lähin kauppakeskus voisi olla 5–10 kilometrin päässä.” – Mies, 57, Järvenpää

Joko hyödynnät näitä palveluita?

Ruokakassi suoraan kotiovelle toimitettuna. Valmiit ruokakassit sisältävät tarkoin mitatut raaka-ainetarpeet sekä reseptit. Ruokakasseja löytyy niin yhden hengen kuin isommankin perheen tarpeisiin. Lisäksi löytyy myös palveluita, joilla ruokaostokset voi tilata netin kautta, jolloin valmiiksi pakattu ruokakassi toimitetaan suoraan kotiovelle.

Lukutoukka noutaa uutta lukemista kirjastoautosta. Kirjastoautoja on hyödynnetty jo kauan erityisesti harvaan asutuilla alueilla, joissa lähikirjastoon voi olla matkaa. Uutta lukemista voi myös tilata kirjastoautoon, josta lukutoukka käy vain noukkimassa uutta lukemista.

Raha-asiat hoituvat kotisohvalta. Yhä useammin pankit tarjoavat asiakkailleen myös etäyhteyden, jolloin voi välttää matkustamisen lähimpään pankkiin. Pankkineuvojalle varataan sähköisesti sopiva aika ja asiat hoidetaan videoyhteydellä vaikka kotisohvalta käsin.

Lääkärin etävastaanotto on kätevä erityisesti silloin, kun oma kunto ei kestä pitkää matkustamista lähimmälle vastaanotolle. Lisäksi etäyhteys säästää rutkasti aikaa, eikä potilaan tarvitse jonottaa vastaanottoaikaa. Myös erilaisia terapiapalveluita on mahdollistaa saada etänä.

Yhä useampi myymälä kivijalkaliikkeistä apteekkeihin satsaa verkkokauppaan. Suomalaiset tekevätkin verkko-ostoksia yhä enenevissä määrin. Lähes mitä tahansa on mahdollista saada tänä päivänä kotiovelle saakka toimitettuna.

Liiku kotona! Kuntosalibuumin ollessa kuumimmillaan ovat monet kuntokeskukset alkaneet tarjota esimerkiksi personal trainer -valmennuksia sekä ryhmäliikuntatunteja myös etänä. Ohjaaja ohjaa kokonaisia tunteja etänä, jota innokkaat liikkujat seuraavat kotona videoyhteyden päästä.

Postin uudet palvelut. Posti tarjoaa nykyisin ulkoilukaveria ikääntyneille, Tulevaisuudessa Posti aikoo laajentaa myös postinjakajien tarjoamia palveluita: jakaja voisi tarjota vanhuksille kotipalveluita, kuten vaikkapa roskapussin ulos viemistä ja aterioiden lämmitystä.

Jutun on kirjoittanut toimittaja Outi Karilahti. Linkki alkuperäiseen juttuun: https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/joko-hyodynnat-naita-kotiovelle-saa-tilattua-jo-lahes-mita-tahansa/6351786