Arvaatko, mitä yhteistä on Jenni Haukiolla, Jorma Uotisella ja Dannylla? ”Ihan selvä syy ja seuraus”

Reilun 80 000 asukkaan Porista ovat Dingon, Yön ja Mamban lisäksi kotoisin myös Mira Luoti, Eino Grön, Jenni Haukio, Mari Rantasila, Jorma Uotinen ja Akseli Gallen-Kallela – noin niin kuin ensi alkuun. Lista porilaisista kuuluisuuksista tuntuu jatkuvan loputtomiin.

Pori vaikuttaa päällepäin tuiki tavalliselta, hieman harmaalta ja uinuvalta suomalaiskaupungilta. Ensivaikutelma ei voisi olla kauempana totuudesta, sillä Pori kätkee uumeniinsa sadoittain yllätyksiä. Porin Jazz ei ole yksi niistä, sillä kaikkihan tietävät millaiseksi kesäjamien paratiisiksi kaupunki muuttuu yhtenä viikkona vuodessa.

Mutta katsaus Wikipedian tunnettujen porilaisten listaan paljastaa, että kyse on suoranaisesta ihmekaupungista. Vai tiesittekö te, että Porista ovat Yön ja Dingon lisäksi kotoisin myös Samuli Edelmann, Joonas Nordman, Rainer Friman, Laura Huhtasaari ja Kari Hotakainen?

Kari Hotakainen tosin oikaisee heti porilaisuuttaan koskevaa tietoa.

– Pitää paikkansa, että olen syntynyt Porissa, mutta muutin sieltä pois 1,5-vuotiaana, eli en ole ihan oikeasti porilainen.

No, eipä siitä sen enempää. Mutta lahjakkuuksiahan Porista riittää, eli siirrytään seuraavaan, ja hänhän on yksi suomalaisen viihdemaailman kirkkaimmista tähdistä, Danny.

Muun muassa he ovat syntyisin Porista:

Akseli Gallen-Kallela (kuvataiteilija)

Birger Kaipiainen (muotoilija)

Tero Saarinen (tanssija)

Jorma Uotinen (koreografi, taiteilijaprofessori)

Samuli Edelmann (laulaja, näyttelijä)

Maria Kuusiluoma (näyttelijä)

Joonas Nordman (näyttelijä, käsikirjoittaja)

Marjatta Raita (näyttelijä)

Mari Rantasila (näyttelijä, ohjaaja, laulaja)

Timo Koivusalo (ohjaaja, käsikirjoittaja)

Jenni Haukio (runoilija, tasavallan presidentin puoliso)

Kari Hotakainen (kirjailija)

Rainer Friman (laulaja)

Eino Grön (laulaja)

Jussi Hakulinen (laulaja-lauluntekijä. Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen)

Mira Luoti (näyttelijä, laulaja)

Ilkka ”Danny” Lipsanen (viihteen monitoimimies, laulaja)

Mamba

Yölintu

Laura Huhtasaari (poliitikko)

Krista Kiuru (poliitikko)

Kirsi Alm-Siira (toimittaja, juontaja)

Veli-Pekka Ketola (jääkiekkoilija)

Christian Ruuttu (jääkiekkoilija)

Nooralotta Neziri  (pikajuoksija)

Lähde: Wikipedia

Porilla on – totta kai – myös oma Elvis

Danny eli Ilkka Lipsanen, 69, ehti asua Porissa ensimmäiset kouluvuotensa eli 10-vuotiaaksi asti. Hänen sukuaan on Porista ja lisäksi kaupunki on läheinen myös ammatin kautta. Danny on tuttu näky sekä keikkalavoilla että silloin tällöin myös vieraana Pori Jazzeilla.

Danny kuvailee Poria musiikin edelläkävijäksi monessa mielessä, ja sanoo Porin rokanneen jo 1960-luvulla.

– Porin Elvikseksi sanottiin silloin Seppo Hakalaa, joka oli hyvä laulaja ja basisti. Hän oli myös mukana perustamassa Pori Jazzia. Hakala oli ehdottomasti yksi populäärikulttuurin edelläkävijöistä Satakunnassa, Danny aloittaa porilaisten vaikuttajien listaamisen.

Pori Jazz tulee luonnollisesti esille jatkuvasti, kun puhutaan Porin musiikkielämän rikkaudesta. Vuonna 1966 alkanut festivaali on yksi Suomen vanhimpia ja suurimpia musiikkifestivaaleja.

– Pori Jazz oli totta kai yksi tekijä, joka avasi ovet kansainvälisille taiteilijoilla ja antoi impulsseja meille musiikintekijöille. Vasta sen jälkeen tulivat Ruisrock, Raumanmeren juhannus ja muut isot festivaali.

Pori Jazzin vaikuttajajoukosta Danny nostaa esille porilaisen kulttuuripersoonan ja muusikon Jyrki Kankaan, jota on kutsuttu myös Mr. Porin Jazziksi. Hän on toiminut muun muassa festivaalin toiminnanjohtajana ja taiteellisena johtajana

– Jyrki Kangas on festivaalin sielu ja väsymätön moottori. Hänen ponnistuksiensa ansiosta on Poriin saatu valtava määrä hienoja taiteilijoita, Danny sanoo.

Ruotsin vaikutus näkyy ja kuuluu Porissa

1960-luvulla Porissa kuunneltiin myös radiokanavia, jotka kuuluivat vain länsirannikolla. Dannyn mukaan nämä kanavat ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että kaupungista ponnistivat myöhemmin muun muassa sellaiset bändit kuin Yö, Dingo ja Mamba.

– Länsirannikolla kuului 60-luvun alussa Radio Nord, joka soitti parasta musiikkia. Se oli piraattilaiva, joka oli parkkeerattu Suomen ja Ruotsin väliselle merialueelle.

– Toinen mikä vaikutti muuallakin koko läntisessä Suomessa oli Ruotsin radio. Porin lisäksi muun muassa Rovaniemellä tunnettiin sen ajan popmusiikki täysin, koska sielläkin kuunneltiin Ruotsin radiota. Vaikka tietysti Radio Luxemburg oli se kaikkein suurin vaikutteiden antaja suomalaiselle nuorisolle, Danny lisää.

Sijainti meren rannalla on myös aina ollut osa Porin luomisvoimaa.

– Pori on satamakaupunki, jossa on aina ollut paljon kansainvälisiä merimiehiä ja satamatyöntekijöitä, jotka rikastuttivat myös 60-luvulla katukuvaa.

Danny näkee Porin merkittävänä tekijänä viihdemusiikin kehittymisessä, ja tuleepa sieltä hänen mukaansa jokunen Suomen parhaista biiseistäkin.

– Yö-yhtyeestä tuttu Jussi Hakulinen on säveltänyt kaksi kappaletta, joita voi melkein sanoa Suomen pophistorian hienoimmiksi.  Rakkaus on lumivalkoinen ja Joutsenlaulu – mielestäni ne menevät kirkkaasti kymmenen hienoimman popsävellyksen joukkoon, Danny toteaa.

Mari Rantasila: Harrastuksiin ei ole välttämättä tarvinnut rahaa

Taiteen moniosaaja Mari Rantasila toimii myös Porin kaupungin nimeämänä kulttuurilähettiläänä. Hänellä on selvä näkemys siitä, miksi Porista tulee muusikoiden lisäksi myös liuta eturivin näyttelijöitä. Hänen itsensä lisäksi muun muassa Joonas Nordman, Maria Kuusiluoma ja Samuli Edelmann ovat kotoisin Porista.

Rantasila puhuu Porin liikkeelle panevista voimista intohimoisesti ja innostuneena. Hän listaa heti kärkeen kolme konkreettista asiaa, jotka ovat osaltaan kannustaneet alueen nuoria tekemiseen.

– 70-luvulla perustettu harrastajaryhmä Teatterinuoret, Porin elävän musiikin yhdistys Pelmu sekä nuorten kulttuurikeskus Annantalo.

Rantasila oli mukana Teatterinuorissa 1978–1981 sekä Pelmussa, kunnes muutti Porista pois.

– Teatterinuorista tulivat myös käsikirjoittaja Antti Karumo sekä näyttelijät Jorma Tommila ja Annu Valonen – meitä oli monta, joista tuli sittemmin ammattinäyttelijöitä.

– Paikkana tärkeä oli nuorten oma Annantalo. Olimme mukana valtaamassa sitä, kun kirjaston harjoitustilamme siirrettiin toiseen käyttöön.

Rantasila sanoo Porin kaupungin toimineen 70-luvulla poikkeuksellisen vahvasti nuorisokulttuurin puolesta.

– Asiaan vaikutti paljon se, ketä kaupunginvaltuustossa silloin istui – mitä he ovat päättäneet. 1970-luvulla Porissa oli paljon työttömyyttä, kun Rosenlew ja Porin puuvillatehdas lopettivat. Silti samaan aikaan satsattiin isosti nuorisokulttuuriin, ja se näkyy edelleen. Tärkeä asia oli myös innostavat vetäjät Noora Männistö, Olli Pellikka ja Kari Levola, jotka antoivat meille aikaansa ja energiaansa.

Rantasilan tapaan Porin kulttuurilähettiläänä toimii myös Porista kotoisin oleva koreografi, tanssija Jorma Uotinen.

– Myös tanssija Tero Saarinen on Porista. Tanssijoille puolestaan on ollut suuri merkitys Liisa Nojosen tanssikoululla, joka perustettiin vuonna 1979. Porin kokoisessa kaupungissa tällainen nuorille suunnattu ryhmä oli harvinaisuus.

Ja tietysti vielä Pori Jazz.

– Totta kai Jazzit loivat pohjaa nuorisokulttuurille. Mutta se, että nuorille annettiin mahdollisuuksia harrastaa monipuolisesti, halvalla ja jopa ilmaiseksi on johtanut siihen, että Porista tulee niin paljon osaajia. Se on ihan selvä syy- ja seuraussuhde.

Ensi heinäkuu on Porissa superkuu, sillä Pori Jazzien (14. – 22.7) kanssa samaan aikaan kaupungissa ovat myös Asuntomessut (6.7 – 5.8) ja SuomiAreena -keskustelutapahtuma (14. – 22.7) kanssa samaan aikaan kaupungissa ovat myös Asuntomessut (6.7 – 5.8) ja SuomiAreena -keskustelutapahtuma (16. – 20.7).

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Sanna Pietiläinen, MTV.